Oivalluksia

"Kasvu" 10/2018. Artbyme

Mennyt vuosi on opettanut minulle paljon. Varsinkin erityisherkkyydestä, överiempaattisuudesta sekä itsehillinnästä ja omien henksten resurssien rajallisuudesta.

Olen oppinut sen, että erityisherkkyys ei tarkoita sitä, että voin tehdä typeryyksiä ja oikeuttaa ne erityisherkkyydellä. Erityisherkkyys ei ole hallitsematon ominaisuus. Itsekurin puute ei tarkoita sitä, että maailman täytyisi ymmärtää mun erityisherkkyyden ja antaa erityiskohtelua. Ei. Minä itse olen vastuussa siitä, että toimin niin kuin yhteiskunnassa on tapana, kohtelen muita hyvin, ja ensisijaisesti pidän huolta itsestäni jotta voin pitää huolta rakkaistani. Hajoneena en voi pitää huolta kenestäkään.

Erityisherkkyys tuo luonteeseen hyviä ja haasteellisia ominaisuuksia. Mutta niin myös kaikki muut supervoimat ja kyvyt. Ihmiselle itselle jää vastuu hyvien ominaisuuksien maksimaalisesta hyödyntämisestä ja haitallisten ominaisuuksien maksimaalisesta hallinnasta. Toki on helppo laittaa peukku suuhun ja mutista et "oon erityisherkkä-oon vaan tuollaine" - olen joskus aikaisemmin sallinut itselleni sen... mutta se on vain vastuun pakenemista. Vastuun omasta itsestä, elämästä, ajatuksista. Lapselta sen ymmärtää, mutta aikuinen ihminen tietää miten on oikein ja miten väärin.

Överiempaattisuus kuuluu erityisherkkyyteen sen olennaisena osana. Voi Luoja mitä kaikkea jouduinkin oivaltamaan ennen, kuin tajusin. Keep it simple! Empatia niin kuin kaikki energia maailmassa - loputon. Mutta voisin kuvitella itseäni energiaa varastoivaksi akuksi. Minuun varastoituu vain rajallinen määrää energiaa, tässä tapauksessa empatiaa, kerrallaan. Kun kulutan sitä liikaa, se loppuu toki ja tarvitsen latausta. Lataus tapahtuu AINA ottamalla energiaa jostain. Muilta ihmisiltä esimerkiksi tai luonnossa. "Tyhjänä" sitä vaipuu itsesääliin, vaatii muilta ymmärrystä, huomiota, huolenpitoa, läsnäoloa... Latautuneena olo on taas hyvä ja överiempaattinen...

"Turva" 8/2017  Artbyme

Ja nyt kyse on siitä miten sitä rajallista energian määrää käytän. Käytänkö sitä kaiken maailmassa tapahtuvan epäoikeudenmukaisuuden murehtimiseen, uutisten itkemiseen, muita koko aika auttaen - kulutan energian loppuun, tyhjenen, rasitan läheisiäni vaatimuksillani täyttää energiavarastojani, lataudun ja lähden taas sitä energiaa jakaamaan. Vaiko säännöstelenkö sitä tarkasti. Antaen ensisijaisesti itselle, pienelle läheisten määrälle ja se mikä jää ylimääräiseksi - muille asioille.

Monesti överiempaattiset ihmiset käyttävät omaa kallista energiaansi muihin jättämällä itseä täysin ilman. Akku kuitenkin tarvitsee latausta ja huomaamatta överiempaattinen muuttuu hetkelliseksi rasittavaksi vaatien muilta samaa kohtelua, jonka itse muille pyytämättä antaa. Ja kun muut ihmeissään sulkeutuvat kuoreensa, överiempaattinen tuntee tuskaa, hylätyksi tulemisen tunteita, tarpeettomuuden yms. ikäviä tunteita. Olen toiminut näin ennen. Tiedän mistä puhun. Eräälle lukijalle toivon, että nyt tapahtuu HOX! Ratkaisu tähän on se, että alkaa elää itseä varten. Tule itsen parhaaksi kaveriksi, nauti jokaisesta hetkestä itseä varten. Kaiken olemassa olevan empatian tulee suunnata ensisijaisesti itselle- eikä se ole narsismia. Vain hyvinvoivana ja itseään rakastavana voi rakastaa muita pyyteettömästi, muissa tapauksessa se on vain lahjontaa jälkivaatimuksilla.

"Tunne" 12/2015 Artbyme

Överiempaattisena en voinut sulkea pois ajatuksia maailman murheellisista asioista. Keinona - en ole kohta kolmeen vuoteen katsonut eikä kuunnellut uutisia. Pakotan itseäni olla lukematta itkuparkutarinoita somesta yms. Tunnen itseäni ja eristän itseäni asioista, joiden tiedän vievän energiani, mutta joille en voi mitään. Menetän energiani ilman tulosta. Tuhlausta! Keskityn itseeni, mun pikkuympyröihin. Asioihin joihin voin vaikuttaa, aloittamalla itsestäni. Voi kuullostaa itsekkäältä, mutta se on minulle ainoa oikea tie.

Liika-ajattelu. Sitäkin on helppoa sanoa - mä nyt vain oon tälläinen... Mu



tta kun miettii - sellainen lause on vastuun siirtäminen ulkopuolisille tekijöille. Olen oppinut, ettei kaikkea tarvitse miettiä. Ajatustyöhön myös kuuluu energiaa. Niin säännöstelen sitäkin priorisoimalla tarkkaan. Oma tasapaino on tärkeämpi, kuin jatkuva pohtiminen. Meidän päässämme on kuitenkin suurimmilta osin ajatuspätkiä,  tietynlaista kaoottisuutta ja jos ei osaa katkaista sitä virtaa, kuluttaa vain itseään liikaa. Kyllä minä pohdin edelleen ja paljon, mutta en salli itselleni overthinkata. Itsekuri on tässäkin tärkeä.  Meditaatio ja jooga auttavat pois overthinkkaamisestakin :)

Tsemppiä! 

Ajatuksia

Kun tuollainen pohtivainen olen, minulla on kaikenlaisia apuvälineitäkin tähän... pohtimisen tukemiseen. Tällä hetkellä työn alla Hyvä Mielen Vuosi-tehtäväkirja. Kirja on ihan kiva ja jäsentää kaikenlaisia sisäisiä ajatuksia. Tehtävä, jonka tällä hetkellä teen on Oman Potentiaalin Löytäminen.

Tehtäväkirjan mukaan jokaisessa meissä on kykyjä, jonka emme ole tunnistaneet ja itsensä tulisi jotenkin ylittää, mitä lie tämä tarkoittaakin. Sivulla on piirretty laatikko ja että rajat voi ylittää ja kasvaa. Aivan. Se, mikä mua kiinnostaa on seuraavan sivun tehtävä: unelmajuuret.  Tehtäväkirjan mukaan piileviä kykyjä tarvitaan aina unelmien saavuttamiseksi. Sivulla on piirros viidestä kukasta, joiden juuret ovat mullan alla. Juurien kohdalla on pallukat, joihin tulisi kirjata piilevä kyky. Kukan puolessa välissä on laatikko, johon tulisi kirjoittaa ravinne ja itse kukintoon tulisi kirjata mahdollisuus. Hassua, kun aloitin kirjoittaa sponttaanisti, sen kauemmin ajattelematta. Vaan laittelin sanoja. Ja se mikä tuli on minusta sen verran hauska, että haluan laittaa sen itselleni tänne talteen. Muoto on siis:

Descartes optics

Piilevä kyky -> Ravinne -> Mahdollisuus

Suvaitsevaisuus -> Näe ihmistä -> Rauha

Lempeys -> Näe ihmistä lapsena -> Rakkaus

Puoluettomuus -> Näe ihmistä dualismin ilmentymänä -> Viisaus

Kilteys -> Näe ihmistä heikkona -> Hyväksyminen

Nöyryys -> Näe itseäsi epätäydellisenä -> Tietoisuus




Hauskaa, että tuttuni teki tehtävän ihan erilailla. Hänen pallukat käsittelivät aineellisia asioita ja osaamisia XD Olenksmäsitten... overthinkkaaja :D

Mutta anyway, minusta oli aika hauskat oivallukset, jotka tuli jostain alitajunnan syövereistä ilman pohdintaa :) Mahdollisuudet ovat itseasiassa ne tavoitteet, joihin omassa henkilökohtaisessa kasvussani pyrin :)

Erityisherkkä reagoi feikki-ihmiseen aina

Noin vuosi sitten tutustuin erityisherkkyys-aiheeseen. Tyttäreni toi minulle kirjan jonka lukeminen mullisti mun sisäistä käsitystä itsestäni. Erityisherkkiä ihmisiä on erilaisia, vaikkakin erityisherkkyys on synnynnäinen ominaisuus, tai ehkä supervoima, jos sitä oikein osaa oivaltaa. Minä en esimerkiksi itke kauniin auringonlaskun näkemisestä ja muutenkin itken vain itsekseni. Mutta minua koskettavat ihmisten tunteet ja kokemukset. Överiempaattisena olen niin monta kertaa kuluttanut itseäni tämän vuoksi hyvin loppuun, mutta onneksi olen tutustunut itseeni, oivaltanut asioita, oppinut ja muuttanut toimintatapojani. Se, mistä haluaisin nyt pohtia ja mistä olen viime aikoina paljon lukenut on erityisherkän ihmisen reaktiot ja fiilikset feikki-ihmiseen.

Erityisherkkä överiempaatti-ihminen on ihminen, joka hukkuu muiden ihmisten emotioihin , eleisiin ja tunteisiin. Vaikuttaa rankalta työltä, eikö? Voi vain kuvitella mitä kaikkea erityisherkkä empaatti imee itseensä feikki-ihmisestä. Feikkityyppihän näyttää yhtä, mutta tuntee toista. Nii tämä ristiriita herättää empaatissa kysymyksiä, pahaa mieltä ja selkeästi vaivaa.

Oletko koskaan viettänyt aikaa ihmisen kanssa, joka näytti ja vaikutti todella miellyttävältä ja hyvältä, mutta kun lähestyit häntä tai istuit hänen vieressä, koit itseäsi ihmeellisellä tavalla oudoksi. Sisäisesti tai fyysisesti? Minä olen ja ihmettelin ennen kovasti, mikä minulla on enkä osannut kokea tilanteen, että se olisi toisen ihmisen vuoksi näin.

Näin tapahtuu, koska erityisherkillä empaateilla on näkymättömiä "vastaanottimia", jotka hälyttävät ja reagoivat heti, kun huomaavat ristiriidan joko fyysisessä tai muussa ympäristössä. Niin feikin ihmisen kanssa överiempaatti tuntee, että jotakin on vialla, se mikä näkyy ei sopusoi  sen kanssa mitä tapahtuu. Ja sehän yleensä tarkoittaa, että joku salaa jotain...

Erityisherkät tarvitsevat syvällisiä, rehellisiä ja merkityksellisiä suhteita ihmisten kanssa. Erityisherkillä ihmisillä on lahja, supervoima - he osaavat lukea muiden kehon kieltä, tunteet ja energisen latauksen nanosekunneissa. Eivätkä he hyväksy valheita ja huijauksia.

Kun kinnitin enemmän huomiota erityisherkkyyteni, aloin huomaamaan että reagoin eri ihmisiin eri tavalla. Olen temepramentiltani introvertti, vaikka olen ekstrovertiksi oppinut myös työ- ja harrastusympyröissä, ja ennen ajattelin erilaisten fiilisten syntyvän introverttiyteni vuoksi. Erehdyin. Kun oivalsin sen, että moni asia on johtunut erityisherkkyydestäni sain ihan eri näkökulman menneisiin ihmissuhteisiin... ja opin suojelemaan itseni tulevilta huonoilta suhteilta.

Erässä ihmissuhteessa aloin voimaan pahoin enkä ymmärtänyt siihen syytä ollenkaan. Henkisesti.

Aloin käyttäytymään ei niin rationaalisesti, ihan erilailla kuin kaiken järjen mukaan minun olisi pitänyt käyttäytyä. Kun pohdin vakavasti siihen suhteeseen liittyviä pelkojani, nousee sellainen, jota ei koskaan ennen noussut ja siitä olen toiselle avoimesti kertonut: "pahin pelkoni olisi se, että kaikki tämä ihana paljastuisikin feikiksi". Ihmettelin silloin miksi ihmeessä ajatteleni niin. Mutta niin siinä kävi - kaikki ihana paljastui feikiksi. Siinä tapauksessa se oli käsikirjoituksen mukaisesti etenemistä kohti haluttua lopputulosta - siis toisella oli hyvä käsikirjoitus, josta minä en ollut tietoinen ja jota se todistetusti käytti kahteen minua edeltävään naisystävään. Vaikka suhteesta on useampi vuosi aikaa... Joo, olen katkera siitä vieläkin, en voi mitään. Katkera, koska tunsin itseni hyväksikäytetyksi ja koska annoin sen kaiken tapahtua enkä reagoinut elimistöni viesteihin. Tai en osannut tulikta merkkejä viesteiksi. Mutta myös kiitollinen. Se avarsi silmiäni mun supervoimaan! Minä tiesin ihmisen olevansa feikki jo heti alussa, minä en vain luottanut omaan fiilikseeni silloin, vaikka kehoni viestii mulle pelon kautta kaiken olennaisen. Ja minä uskon, että huomaan ja luotan jatkossa fiilikseen.

Feikki-ihminen ei ole mikään persoonan rakenne tsi jotakin vastaavaa, vaikka sellaisellakin jokin häiriö voikin löytyä. Feikki-ijminen voi olla jokainen meistä jos ei tunne tarpeeksi itseään. Se voi olla ihan tavis jolla on huono itsetunto ja kova hinku saada muilta jotain miellyttämisen ja lässyttämisen avulla  tai sitten narsistinen, lähesriippuvainen, takertuja tai jopa psykopaatti...

 Kun pohdin taaksepäin huomaan monessa feikki-ihmisessä joitakin yhtäläisiä piirteitä, joita ehkä vain erityisherkkä ymmärtää ja aistii.

Feikki-ihminen:
1. Esittää monesti heikkotahtoista ihmistä, mikä saa muita automaattisesti hyväksymään häntä.
2. Hän hymyilee ja on ystävällinen, mutta todellisuudessa hänessä kiehuu viha ja vihaisuus.
3. Hän kokee itsensä turvattomaksi ja haavoittuvaksi, mikä saa häntä häyttäytymään "kovan"-lailla
4. Hän pakottaa itseään toimimaan tietyllä tavalla, mikä sotii hänen persoonansa kanssa
5. Hän puhuu jatkuvasti hyviä asioita, jotta saa muilta hyväksyntää
6. Hän valehtelee tai suurentelee tarinoita, jotta muut pitäisivät niistä ja hänestä.. Tarinoissaan hän on joko "raukka" tai suureellisesti "syyllinen" sillä tavalla, että kuuntelijat alakavat todistella hänelle ettei syy ole hänen.


Oman kehon reaktiot ovat hyvin tärkeitä feikki-ihmisen tunnistaessa. Koska mielemme uskoo sanoihin ja tunteet ottavat valtaa oman kehon kuunteleminen ja reaktioiden tunteminen on erityisherkälle hyvin tärkeitä pahan mielen ehkäisemiseksi.

Omat reaktiot feikki-ihmisiin ovat seuraavat:
1. Tarve välttää heitä. Oma mieleni on monesti sotinut tätä vastaan, mitä muistan erittäin hyvin. Sorruin syyttelemään itseäni introvertiksi ja jatkoin suhteen tapaamalla ihmistä vasten sisäistä tahtoani. Tarve välttää feikki-ihmisiä ei syntynyt siitä, että he tekisivät jotain värin. En vain saanut positiivisia viboja heiltä.
2. Puheessani alan muodostamaan loogisia virkkeitä ja puhua vaikeaselkoisesti.
3. Koen pelon kaltaisia tunteita ja epämukavuuden olon, kunnes feikki-ihminen poistuu läheisyydestäni
4. Alan voimaan fyysisesti huonosti. Tuntuu, että energiavarastoni tyhjentyvät ennätysvauhtia ja olen kuin tyhjäksi puristettu sitruuna suurimman osan feikki-ihmisen kanssa vietetystä ajasta.

Erityisherkkänä en pidä itseäni parempana kuin muut. Koen vain, että on olemassa ihmisiä, joille minun toleranssi on hyvin olematon.

Suurin osa ihmisten onnettomuuden tunteesta johtuu siitä, etteivät he tunne itseään tarpeeksi. Silloin kuin me piilotamme maailmalta osan itseämme, ymmärtämättä miksi teemme sen, satutamme itseämme. Toivon että kaikki uskaltaisivat olla oma itsensä - se vapauttaa. Eikä kenenkään tarvitsee voida pahoin <3

Elämän yksinkertaistaminen

Kun pohdimme ihmiskuntamme teknologian ja materian kehittymista ja sen perimmäistä tavoitetta, näemme että kaiken takana on ihmisen luontainen pyrkimys tehdä asioita yksinkertaisemmin ja helpommin. Suuri haaveemme on olla tekemättä mitään ja päästää lepäämään... Kaikki haluaisimme ansaita lisää rahaa, jotta voisimme turvata tulevaisuuttamme ja päästää helpommalla. Tiskikone on keksitty ettei tarvitse käsin tiskata, muiden kodinkoneiden, maanhankinnan, byrokratian ja jopa vanhushuollon takana on ajatus yksinkertaisemmasta ja helpommasta elämästä. Se tavoite meiltä kuitenkin monesti unohtuu. Vaikka teknologian kehittymisen myötä asioita on pyritty yksinkertaistamaan, niistä kuitenkin on tullut monimutkaisempia. Hienot omakotitalot ja helpon elämän apuvälineet vaativat huoltoa, työtä, stressiä. Olen jotenkin niin kypsynyt tähän materiasta riippuvuuteen, että ... päätin yksinkertaistaa elämäni.

Kirjoissa ja blogeissa luvataan, että elämän yksinkertaistaminen alkaa ulkoisesta ja vie sisimpään. Ja se on oikein tervetullut. Kaikki turha saa jättää elämäni ja kaikki tarpellinen ja rakas jäädä siihen. Matkan tavoitteena on itseeni tutustuminen vielä paremmin, turhasta luopuminen, lilää aikaa rakkaille asioille saaminen ja tasapaino.

Käytän matkallani yksinkertaisuuteen kerrospyramidimallia, jossa on kahdeksan kerrosta joita alan elämässäni yksinkertaistamaan:
1. Tavarat
2. Raha
3. Aika
4. Terveys
5. Ihmissuhteet
6. Kumppani/Parisuhde
7. Minä itse
8. Hengellisyys

Ensimmäisenä alan järjestämään tavaroita. Tarkoituksena on päästää kaikesta turhasta eroon. Paperipinot, laatikot, hyllyt, vaatteet... Hui... Jännää. Millaistahan tästä tulee.

Ajatuksia parisuhteesta

Nyt, kun olen vanha ja "viisas" ja tavannut erilaisia ihmisiä ja tutustunut itseeni (myös ei niin kauniiseen puoleeni) paremmin, päässäni muodostui ajatuksia joiden mukaan haluan elää silloin kun/jos joskus vielä tapaan sellaista ihmistä, jonka kanssa haluaisin elämäni jakaa.

Parisuhde on vaikea laji. Ihmissuhteet ovat ylipäänsäkin vaikeita. Kahden aikuisen ihmisen parisuhde, jos se on alkanut vasta yli 35 vuotiaana, voi olla intensiivisen ihastumisvaiheen loputtua hyvinkin haastava. Kaiksi aikuista, valmiiksi muodostettua persoonaa. Kaksi eri maailmaa, galaksia, sulautumassa yhteen. Voi vain kuvitella galaksien törmäysten alkuvaiheessa tapahtuvia mullistuksia... ennen kuin kaikki asettuu ja säännöllistuu. Niin on myös parisuhteessa. Ikäväkseni olen huomannut, että suuri osa sinkkuna olevia miehiä ja naisia ajattelevat, että parisuhteen eteen ei tarvitse tehdä töitä. Sen vain on oltava hyvä itsestään. Toiselta ihmiseltä odotetaan alistumista, eikä itseään monestikaan nähdä. Ja niin minäkin joskus ajattelin, kunnes jotenkin ymmärsin muuta. Yksin ei kuitenkaan kukaan voi mitään sellaista pelastaa, mikä riippuu kahdesta.

Kuvitellaan esimerkiksi, että miestä ja naista erottaa kaksikymmentä askelta. Minä koen niin, että minun on tehtävä ne 10 askelta ja pysähdyttävä. Jos toinen ei tullut siihen vastaan, en ala tekemään yhdettätoista askelta. Koska joudun takuulla tekemään kahdestoista ja kolmastoista askel. Kokemusta on. Ja niin koko loppuikä. Kummankin tulisi ottaa  ne 10 askelta toista vastaan itse.

Lopulta kaikissa suhteissa saamme takaisin sen, minkä annamme. Toista tulisi kohdella niin, kuin haluaisi itse tulla kohdeltavaksi. Me kaikki tarvitsemme rakkautta. Rakkaus tarkoittaa vastaan ottamista, vilpittömyyttä, hellyyttä, huolenpitoa, armoa, valmiutta antaa ja kantaa vastuuta, luotettavuutta ja avokätisyyttä sekä lempeyttä. Ja mitä enemmän me näytämme nämä asiat toiselle, sitä enemmän saamme niitä takaisin itsellemme (sen kun vielä muistaisi aina). Pelko, mustasukkaisuus, riippuvuus, manipulointi, hallinta, vaatimukset ja syytökset sekä syyllistämiset hajottavat suhteen eivätkä ole missään yhteydessä rakkauteen. Jos kerromme toiselle kauniita sanoja, saamme niitä takaisin. Jos emme vahvista sanojamme teoillamme, saamme itsekin vain sanat.

Sanalla on voima. Sanalla voi parantaa, mutta myös tappaa. Yritän jatkossa kontrolloida kielenkäyttöäni paremmin, varsinkin silloin kun koen itseäni loukatuksi ja uhatuksi. Tämä on minun heikoin ominaisuuteni - en aina ole osannut kontrolloida sanojani. Loukkaukset, nimittelyt, omat totuudet toisesta ääneen sanottuina - aiheuttavat sieluun haavoja, joita ona vaikeaa parantaa. Koska jokaisen ihmisen sisällä asuu pieni pelokas lapsi, joka pelkää tulla hylätyksi ja torjutuksi. Yritän säästä sanojeni voimaa jatkossa ja ilmaisen sen vain lämpimillä sanoilla, kohteliaisuuksilla, hyväksynnällä ja tuella.

Luottamus - parisuhteen elintärkeä elementti. Ilman sitä toisesta tulee epäilevä, levoton ja varautunut ja toisesta tuntuu kuin emotionaalisessa loukussa olisi, ettei hänelle anneta hengittää. Mustasukkaisuus on yksinäisyyden pelko, heikko itsetunto ja rakkauden puute itseään kohtaan. Luottamus on rakkauden välttämätön osa.

Vilpittömyys on tärkeä. Rakkaus, kuten minuus, ei ole stabiili vaan liikkuva käsite. Se muistuttaa kasvia, joka joko kasvaa ja kukkii tai kuihtuu ja kuolee. Kaikki riippuu siitä mitä me sen kanssa tehdään. Vilpitön ja avoin kommunikaatio voi verrata veteen, ilman sitä ei kasvi pysty pysymään hengissä.

Koen, että rakastaminen on itsestä osan toiselle lahjoittamista ilman maksua. Jos haluamme saada rakkautta, meidän tulee antaa sitä. Ja mitä enemmän sitä annamme, sitä enemmän sitä saamme. Rakkaus on niin kuin bumerangi, se aina löytää tien takaisin. Ei välttämättä aina samalta ihmiseltä, kenelle sitä on annettu, mutta silti se aina palaa. Meissä on ääretön ja loputon rakkauden energian määrä. Me emme voi menettää sitä, eikä se lopu antamalla. Ainut keino kadottaa sisällämme asuvan rakkauden, on olla antamatta sitä muille. Uskon, että yksi syy siihen, miksi ihmiset niin harvoin kokevat rakkauden on se, että he odottavat että ensiksi joku muu rakastuu heihin. Mutta se muistuttaa musikanttia, joka sanoo aloittavansa soittamaan vasta siinä vaiheessa, kun yleisö alkaa tanssimaan.

Kosketus - on kaikista voimallisin rakkauden ilmaisumuoto, joka vahvistaa suhteet. Toisen koskettaminen on niin kuin koskettais hänen sieluaan. Ehkä siksi monesti, kun olemme loukkaantuneet sanomme: "Älä koske minuun". Toisen halaaminen, kädestä pitäminen... ovat hyvin tärkeitä. 

Lopuksi. Jos me rakastamme toista, meidän tulee antaa hänelle vapauden. Vapauden tehdä omia päätöksiä, vapauden elää niin kuin hän haluaa eikä niin kuten me haluamme. Jokainen meistä tarvitsee omaa tilaa. Ihmisten tulisi olla vapaita suhteissaan, koska muuten he kokevat olevansa loukussa. Jos aidosti rakastaa toista, täytyy ymmärtää aidosti ottaa sen toisen toiveet ja tarpeet huomioon. Ei ole aina helppoa päästää menemään sen, mitä rakastaa, mutta muuta tietä ei ole. Vanha japanilainen sanonta kertoo: Mitä enemmän annamme toiselle vapautta, sitä lähemmäksi hän tulee meitä.

Mukavaa torstaita <3

Aikaa kulunut

Ompa viimeisestä päivityksestäni vierähtänyt aikaa. Oli mulla toki hyvä syykin siihen. Nyt, kun syy on poistunut voin elvyttää blogiani.

Syksy tulossa ja elämä on oikeastaan ihana. Vaikka olenkin TAAS sinkku. Vaikken uskonut, että enää olen :). Mutta Universumi tietää parhaiten. Aina. Sain taas kerran aikamoisen oppitunnin. Sinisilmäisyydestäni ja siitä, että olen väärässä ajatuksessani luottamuksesta. Nimittäin olen yrittänyt elää kaikesta huolimatta luottaen ihmiseen ja hänessä olevaan hyvään. Ja vaikka elämä jatkuvasti on eteeni työntänyt tilanteita, joiden tarkoituksena on ollut opettaa minua olla luottamatta ihmisiin liikaa - en kuitenkaan oppinut, en sitten millään. Tämä oppitunti on ollut sen verran kova, että opin. Kerralla ja kunnolla. Tätä oppituntia paremmin suunniteltua oppituntia ei voisi olla olemassa minulle... Sain "turpiin" juuri oikeasta kulmasta ja juuri oikeilla iskuilla. Ei jäänyt mitään epäselväksi. Ja vaikka tämä oppitunti on ollut ja on hyvin hyvin kipeä minulle, olen viettänyt myös ihan mahtavaa aikaa siinä oppitunnin aikana. Eli ei nyt ihan vain kurjuudessa elänyt :) Mut se siitä :)

Minä siis täytin 40-vuotta tässä viikko sitten. Eikä tunnu yhtään erilaiselta, enkä ole kuollut, eikä mitään. Vaikka 40-vuotias olenkin. Olen pohtinut ikääni ja tulin siihen tulokseen, että oikeastaan rakastan olla 40-vuotias! Kaikki kompleksit, epävarmuus, itsetunnon ongelmat ovat poissa, viisautta tullut lisää (sais tulla kyllä reippaamminkin), tasapainoakin lisää (sitäkin kyllä tarvis vielä reilusti lisää). Tykkään ulkonäöstäni ja opin rakastamaan itseäni. Viimeisin, jonka olen oppinut ja just syntymäpäivänäni on se, että osaan olla välittämättä asioista ja stressaamatta turhaan.

Ymmärsin myös sen, että minun pitäisi pitää ihan oikeasti taukoa parisuhteista. Vähintään vuoden. Toki varmasti treffailen ja olen sosiaalinen, mutten halua sitoutua eikä puhua rakkaudesta, eikä kuulla niitä sanoja, eikä lupauksia ei mitään, mikä liittyy perinteisesti parisuhteeseen. 

Olen myös muuttanut. Uudelle paikkakunnalle. Kaupunki, jossa asun on pieni... hyvin pieni... mikropieni ja keskellä ei mitään. Täältä löytyy tosi hyvin liikuntaharrastuksia ja luontoa. Muuta ei ole. Mutten valita :) Uusi työpaikkani on mahtava. Työkaverit - maailman parhaat. Ihan parasta ;)

Autojen kanssa edelleen tappelen :D. Ja on se jännää, että ne autot hajoaa aina kun olen sinkku :/. Voisi hajota kun oli mies, niin ei ois tarvinnut miettiä xD. Niin kuin eilen. Kävin treffeillä ja takaisin ajelessa auto jätti mut tien varteen ja kotiin pääsin kyllä, taksilla. Taksimatka maksoi yli 100 euroa... Miten ne voikaan maksaa niin paljon ne taksit. Noh, maanantaina sitten "pääsen" etsimään hinausauton ja korjaamon... Kyl nuo miehet ovat käteviä näissä. Tietävät jo valmiiksi mihin pitää soittaa ja mitä tehdä ja mitä vikana voi olla autossa. No, ei auta, kun odottaa maanantaita.

Yritän siis vähän elvyttää blogiani. Ja aloittaa maanantaista joidenkin somekanavien käyttämisen tauon. Kokeilin tässä n kolme viikkoa sitten ja se oli mielenkiintoinen kokemus. En niinkään somekanaviin olen koukussa, vaan puhelimeen. Ja nyt yritän pitää vähintään kahden viikon tauon puhelimesta niin, että jos päivitän joitain somekanavia, teen sen koneen kautta iltaisin, kun on aikaa. Poistan kaikki sovellukset puhelimesta taas jättäen ainoastaan välttämättömät sovellukset. 

Tuli tekstiä, muttei oikein mistään xD mutta sellainen tämä blogikin on :) ei oikein mistään. Ajatusten pätkiä, päiväkirjamerkinnöillä :)

Vähän erilainen päivitys. Hatutus.

Tiedätkö sen fiiliksen, kun jotain ihanaa olisi astumassa elämääsi ja yrität ilota siitä, mutta pääsi "demonit" yrittävät pilata kaiken ilon kuiskaamalla omiaan... Mua suorastaan v...aa ne, "demonit"... MIstä niitä tulee? Ja kun alan pohtimaan asiaa, niin v..aa vieläkin enemmän. Koska ymmärrän, että nuo "demonit" ovat luoneet toiset ihmiset.

Juttelin tänään ohimennen erään ihmisen kanssa, jolle vielä selitin, ettei menneisyyttä ole mitään järkeä kantaa taakkana. Siitä vain täytyy päästää yli. Ja niin on. MInä hyväksyn itseäni ja menneisyydessä tehtyjä virheitäni. Minä annoin anteeksi muille ja heidän virheet minua kohtaan. Olen tehnyt paljon työtä sen asian eteen, että omaksuin ajatusmallin, jonka mukaan jokainen on omassa todellisuudessa, omilla sen hetkisillä tiedoilla, taidoilla, ymmärryksellä ja osaamisella oikeassa ja pyrkii olemaan hyvä. Ei ihmisiltä, eikä itseltään voi vaatia sitä, mitä heillä/itsellä ei sillä hetkellä ole. Nykyhetkellä tekisin moni asia toisin, mutta silloin kun virheen tein, minulla ei ollut kokemusta, ymmärrystä, osaamista. Ja niin on muillakin elämässä. Olemme kaikki epätäydellisiä ja se on itseasiassa cool. Mutta nuo "demonit"...

Vaikka kuinka hyväksyn itseäni ja muita. Annan anteeksi ja ymmärrän. Silti, nämä menneisyydessä tehdyt virheet, menneisyydessä koetut muiden virheet ovat muovanneet minusta sellaisen, jollainen olen. Sanoin tänään eräälle: keep it simple... Se on bullshittiä se. Helppo sanoa, kunnes tajuaa miten asiat oikeasti on. Kaikesta kurjempi on oivaltaa se silloin, kun elämään on astumassa jotakin aitoa ja hyvää. Olenko ansainnut sitä edes? Ahdistaa ja tekee mieli paeta jonnekkin, ettei kukaan löydä. Onneksi edes tuo pakene tai taistele malli ei ole "syötetty" muiden toimesta, vaan on temperamenttiin ja luonteeseen yhteydessä. Edes jotain "omaa", paitsi että mun mallihan on tietysti - pakene. Hatuttaa. Ihan kamalasti hatuttaa.

Hyväksyn muita - joo, hyväksyn itseäni - joo. Mutta nyt on vähän vaikeaa olla olematta katkera. Menneisyydelle. Siellä oleville ihmisille, jotka ymmärtämättömyydellään aiheuttavat minulle edelleen haasteita. Eikä vain minulle, vaan muillekin minun kauttani. Olen yrittänyt olla hyvä muille. Olen yrittänyt olla hyvä itselleni. Mutta ne "demonit" vaan asuu mun päässä. Tuntuu, että nyt olen saanut rakennettua itseäni suht ehjäksi. Ja se "hyvä", mikä elämään on astumassa on oikeastaan pelottava. Mitä jos se hyvä ei olekaan hyvä? Tämäkin vielä, typerä ajatusmalli! Johtuu toki vanhemmista, heidänkin piti olla "hyviä".

Kaiken takana on toki pelko. Olen taitavasti vältellyt tiettyjä asioita elämässäni pakenemalla niitä. Ja ihan hyvin meni. Onko mun pakko miettiä niin hemmetin paljon? Miten senkin saisi lopetettua? Olisi meinaan, paljon helpompaa elää. Suorittautuisin vain rutiineista päivästä toiseen, eläisin kulahtaneessa suhteessa, tekisin tympeää tylsää työtä ja etenisin sujuvasti kohti kuolemaa ilman sen kummempia ajatusummetuksia. Mut ku ei... minunhan pitää oppia, minähän uskon sieluun ja minähän tiedän että kaikki annettu syystä ja tapahtuu tarkoituksella. Mistä hemmetin syystä ja mikä hemmetin tarkoitus? Sen ois kiva tietää edes vähäsen... Paasasin itselleni kuinka pelkoa voitetaan rakkaudella tässä. Niin joo. Hemmetin helppoa on rakastaa sinua päin hyökkäävää petoa. Aivan. Bullshit, pakoon silloin lähdetään. Mut mun tapauksessa vois kyllä hyvä olla silmälasit, jotta erottaisi onko se peto vaiko perhonen, joka "hyökkäämässä" on.

Ja se, mikä hatuttaa vieläkin enemmän, on kysymys mitähän minä kaikella tällä ymmärtämisellä nyt teen? Taistelenko loppuikäni "demoneita" vastaan, vai mitä? Lähteeks ne koskaan? En enää ihan lapsonen ole, luulis et niiden olisi aika poistua jo, jos poistumassa ovat.

Shit!

Pettäminen/uskottomuus

Some:n voima- kirjoitukseni alla oleva keskustelu herätti ajatuksia, joita tuli tarve pohtia. Pettäminen, ihan kamala teko. Siinä kärsii omalla tavalla pettäjä ja ihan selvästi ja älyttämasti petetty. Ilkeä draama. Miksi? Pettää toista voi fyysisesti, jolloin sen on helppo määritellä ja henkisesti. Joka tapauksessa pettäminen on ilkeä teko.

Olen pohtinut mistä koko pettäminen johtuu. Tarkoituksenani ei ole puolustaa tässä pettäjiä tai mustamaalata petettyjä. Petetyn tuska, turvattomuus ja suru ovat käsittämättömiä ja olen ollut onnekas, koska olen säästynyt siitä. Missään imessä en vähättele sitä. Koen kuitenkin, että kaikella ihmisen toiminnalla on syynsä. Itse en voi kuvitella pettäväni kumppaniani, jota rakastan ja josta välitän. Koska toimintatapoihini kuuluu suoraselkäisyys. En ole täydellinen, en. Minuakin joskus pelottaa, arveluttaa puhua. Mutta pyrin selvittämään asioita puhumalla, jopa ottamalla sen riskin, että suhde kaatuu. Huomasin kuitenkin, etten ole aivan tavallinen siinä. Moni ihminen kertoo olevansa avoin. Mutta avoimuus loppuu, kun täytyy keskustella kirpeistä asioista ja katsoa peiliin. Se on ymmärrettävää. Mukavuusalueelta poistuminen on meille kaikille vaikeaa.

Kun olin Tinderissä, tutustuin virtuaalisesti moneen mieheen. Heistä moni on ollut naimisissa oleva. Alussa olen ollut hyvin aggressiivinenkin reagoinnissani ehdotukseen salaseurasta. Myöhemmin kuitenkin halusin tietää mitä miesten päässä liikkuu ja jututin heitä. Poikkeuksetta tuli vastaukseksi : vaimo ei anna, suhde kuollut, talous vain pitää yhdessä, en usko löytäväni ketään... Eli hyvin itsekkäät syyt. Kun kysyin, oletko jutellut vaimollesi? Mies vastaa, etteivät he juttele. Tai ei hänelle voi jutella. Eräs mies kertoi, ettei vaimo laita mitään kivaa päällensä ja mies on visualisti. Visualistina ymmärrän pointin, kysyin mieheltä onko hän ostanut vaimolleen jotain sellaista kivaa? MIes vastasi kielteisesti ja oli sitä mieltä ettei vaimo sellaista tee. Kysyin onko mies kysynyt vaimolta miltä hänestä tuntuu seksittömyys. Vastauksena: ei. Eli ihmiset eivät puhu toisille! He olettavat toisen olevan jotain mieltä ja jättävät puhumatta. Miksi? Sitä en ymmärrä.

Naisena tiedän, ettei seksi sytytä taidottoman miehen kanssa. Mutta moniko nainen kertoo avoimesti miehelleen, mitä oikeasti haluaa? Ei moni. Odotetaan, että mies arvaa itse, löytää itse, oppii itse. Sitten katkeroidutaan ja seksi loppuu. Koska pettymys. Kun nainen ei puhu, mies ei ymmärrä mikä on. Kukaan ei ole selvännäkijä. Ja niin nainen, kuin mies olettavat toisen olevan jotain mieltä, selvittämättä oikeasti mitä mieltä toinen onkaan. Ja kun itselle on helppoa keksiä kaikkea sellaista, mitä muka toinen ajattelee, joka oikeuttaa oman pettämisen, niin ratkaisuhan on nenän edessä - pettäminen.

Toki, kaikki ei ole niin yksinkertaista. Kokemuksesta tiedän, että kun puhut kuuroihin korviin pettymys on vielä kovempi. Silti en ole pettänyt. Lopetin suhteen. Olen ehkä keskimääräistä rohkeampi, mutten ymmärrä miksi kitua suhteessa materian tai statuksen vuoksi. Enkä tule ymmärtämään.

Pettäjä pettää syystä. Aina. Ja hän on oikeutettu kokea syynsä tärkeiksi. Petetty on loukattu ja särjetty pettäjän toimesta jo aiemmin, siksi hänelläkin on syynsä kaikkeen siihen, mistä pettäjä valittaa. Kumpikin on omassa todellisuudessa oikeassa. Ja teoille on syynsä. Miksi nuo todellisuudet eivät kohtaa? Koska ihmiset eivät puhu toisilleen. Suhteet kuolevat materian ja statuksen tavoitteluun, itsekkyyteen ja välinpitämättömyyteen. Ihminen litistyy niiden alle. Se, mikä oli joskus rakkainta, tuntuu harmaalta ja mitään sanomattomalta.

Ihmiset! Puhukaa toisillenne! Haluistanne, toiveistanne, unelmistanne, tarpeistanne! Jos korvat ovat kuurot, jättäkää se ihminen! Ei sellainen kumppani ole kenellekään tarpeen, joka ei halua kuulla, ei välitä. Pettäminen särkee kumpaakin. Se on kuin sodassa selkään puukottaminen mukavan rupattelun jälkeen. Moni mies on kova sotilas, mutta heikkoa, rakasta pystyvät puukottamaan selkään.