Apua uuden vuoden lupauksiin

Meillä kaikilla tiedostetun mielen lisäksi on ns tiedostamaton mieli/alitajunta, joka ohjaa meidän toimintaa. Tietoinen mieli on heikko, alitajuntamme on vahva. Jos alitajunta kokee jonkun asian meille hyväksi/nautinnolliseksi/hauskaksi/ikäväksi/huonoksi, meidän on erittäin vaikeaa teitoisella mielellä tapella sitä vastaan. Alitajunta ohjaa tietoista mieltämme. Varmaan jokainen on törmäillyt elämässä tähän asiaan omakohtaisesti. On vaikeaa luopua makeasta, tupakasta, alkoholista, ryhtyä siivoamaan yms. Koska alitajunta on eri mieltä tietoisen mielemme kanssa.

Alitajunta on kuitenkin tosi tyhmä. Me pystymme huijaamaan sitä. Me pystymme syöttämään siihen asioita. Helppo tie on tavoitteiden konkretisoiminen selkeiksi lauseiksi, kaikki varmasti ovat kuulleet ns aarrekartasta ja sen tekemistä ihmeistä elämässä. Kaikki nerokas on yksinkertaista. Jos kysyn Sinulta, mitä haluat vuoden 2018 ajan tapahtuvan Sinulle, Sinun on erittäin vaikeaa sanoa heti. Tämä johtuu siitä, että päässämme liikuvat ajatukset ovat pätkittäisiä. Ne eivät ole lauseita, ne ei ole konkreettisiä. Päässämme vilisee miljoonittain ajatuksia päivän aikana. Eri asioista. Näemme kuvan timmistä vartalosta ja päähän tulee: minäkin haluan, alan nyt tekemään yms. Seuraavaksi lapsemme pyytää jotakin - seuraa ajatuspätkiä, seuraavaksi pomo soittaa - taas ajatuspätkiä, ruokaa pitää ostaa, koiraa ulkoiluttaa yms. Yleensä me vain toimimme tietoisen mielen syöttämän ajatuspätkän mukaisesti. Alitajunnan toimintaa voi esimerkillistä vaikka näin: ostat ensimmäisen kerran koiranpennun. Aloitat opettaa sitä sisäsiistiksi. Vihaat ulkoilua aamukylmässä ja iltahämärässä, mutta pakotat itseäsi menemään, koska pissojen ja kakkojen siivoaminen on Sinusta paljon ikävämpi vaihtoehto. Parin vuoden päästä, et enää huomaakaan onko märkää ulkona, kylmää tai pimeää. Sinä vain menet. Se on itsestäänselvyys Sinulle: koiraa pitää ulkoiluttaa. Et edes ajattele mitään muuta silloin, kuin että pitää ulkoiluttaa koiraa. Sinulla on aina aikaa tehdä sen, koska se pitää tehdä. Vaikka pari vuotta sitten et olisi kuvitellutkaan, että sinulta löytyisi niin paljon aikaa koiran lenkittämiseen. Olet siis onnistuneesti syöttänyt alitajuntaan konkreettisen ajatuksen: täytyy ulkoiluttaa koiraa aamulla/päivällä/illalla ja se alitajunta ohjaa Sinua järjestämään kaikki asiasi niin, että Sinä pääset ulkoiluttamaan sitä koiraa.

Ylläolevan esimerkin mukaan asiaan meni pari vuotta. Niin kauan aikaa meni sen vuoksi, koska ennen, kuin syötit konkreettisen lauseen: pitää ulkoiluttaa koiraa aamulla/päivällä/illalla, olet siivonnut pissoja, unohdellut ulkoiluttaa ja siivonnut kakkoja. Etkä pidä siitä. Lauseen muodostumiseen meni aikaa, koska opit uuden toiminnan ikävän toiminnan kautta: jos et vie koiraa ulos, teet ällöttävämpää, eli siivoat sotkut...

Alitajuntaan voi kuitenkin syöttää asioita paljon helpommin. Yksinkertaisesti muodostamalla lauseet (tavoitteet), kirjaamalla ne ylös, uskomalla niihin ja luottamalla että kaikki onnistuu. Tavoitteiden asettamiselle on bisnesmaailmassa kehitetty eräänlainen menetelmä: S.M.A.R.T - menetelmäksi sitä maailmassa kutsutaan. Yleensä menetelmän mukaisesti asetetut tavoitteet aina saavutetaan ja tulokset ovat jopa parempia, kuin asetettut tavoitteet.

S.M.A.R.T on lyhenne, jonka avulla voidaan määritellä tavoitteen. S tarkoittaa erityistä (specific), M- mitattavissa olevaa (measurable), muut kirjaimet tulkitaan kuka mitenkin. Esimerkiksi tavoitteeni on pudottaa painoa, menetelmän mukaan jotta onnistun, minun täytyy määritellä tämän tavoitteet tarkemmin ja tavoitteen on oltava:

1.Erityinen - eli sen täytyy olla konkreettinen, yksinkertainen kuten esim. haluan pudottaa 30 kg

2. Mitattavissa oleva - eli alkupaino on 100 kiloa ja tavoite 70 kiloa.

3. Aikaan sidottu - esim. haluan pudottaa 30 kiloa vuodessa.

4. Sen pitää riippua ainoastaan itsestäsi ja olla vain itseäsi varten. esim. Haluan pudottaa 30 kiloa vuodessa oman hyvinvoinnin ja ulkonäön vuoksi ja olev valmis näkemään vaivaa asian eteen.

5. Sen pitää olla realistinen. Kaikki ymmärrämme, ettei 30 kilon pudottaminen onnistu viikossa. Eli realismia.

6. Sen pitää olla tarkka. Eli mitä vaivaa olet valmis näkemään = esimerkiksi joka aamu lenkki, makeasta luopuminen, veden juominen, sali, treenit yms. montako kertaa viikossa, minkätyyppistä, milloin on lepopäivät, miten palkitset itseäsi, miten mittaat tuloksia yms yms yms. mahdollisimmat tarkasta kerralla. Kaikki tulee kirjata mahdollisimman tarkasti.

Tämä oli nyt esimerkiksi isoin tavoite. Ja se muodostui konkreettisesti näin:

Haluan pudottaa 30 kiloa rasvaa vuoden aikana. 30 kiloa vastaa 210000 kcal (1 kg rasvaa = 7000 kcal). Vuodessa on 52 viikkoa, se tekee noin 4040 kcal viikossa, joita minun täytyy kuluttaa enemmän. Jos syön, kuten nyt minun tulisi kävellä tunnun lenkki 6 krt pv (250 kcal x6 = 1500 kcal). Lisäksi minun on pakko tehda pari/kolme kertaa viikossa kuluttavampaa liikuntaa esim. kerran vko salibandya (750 kcal), pari-kolme kertaa kuntosali (600 kcal x3). Lisäksi jos syön vain perusaineenvaihdunnan kannalta tarpeellisia kaloreita (mitä jätän pois?) tavoite saavutetaan realistisemmin. Tämä siis vain esimerkki. Kun tavoite on mietitty hyvin tarkasti, täytyy kuvitella miltä tuntuu kun olen saavuttanut tavoitteen, miltä näytän, mitä ikävä jää pois ja mitä hyvää tulee tavoitteen saavuttamisen jälkeen. KAIKKI tulee kirjata paperille, voi liimata kuvia sinne, piirtää ja nauttia prosessista muutenkin. Voit myös asettaa 12 välitavoitetta yhtä tarkasti. Se inspiroi paremmin. Sun täytyy lukea ja painaa mieleen kaiken sen minkä olet kirjoittanut, ilman stressiä, nauttien ja maiskutellen vuoden jälkeisiä fiiliksiä etukäteen. Tällä kaikella syötät tavoitteen alitajuntaasi. Joka sitten pitää huolen siitä, että motivaatiosi säilyy korkeana. Esimerkki oli kilojen pudottamisesta, mutta tätä menetelmää voi käyttää ihan minkä vain tavoitteen saavuttamista edistämään. Raha, liikunnan lisääminen, ruokavalion muutos, ihmisenä muuttuminen - ihan mihin vain :)

Halutessasi voit laittaa tavoitteesi tähän kommenttiketjuun :)

Tämä vaatii ponnistelua. Siis tavoitteen määrittäminen hyvin. Ja ennenkaikkea realistisesti. Mutta se on sen arvoista. Minulla on omakohtaista kokemusta tästä. Ja siitä miten asiat menee, jos ei sitä “karttaa” ole :)

TSEMPPIÄ IHANAT!

Some:n voima

Minä muutan Jyväskylään. Enää 4 kk ja hyppään ihan uuteen itselleni ympäristöön, jossa uusia ihmisiä, ei tuttuja... ystävätkin kaukana. Muutan työn perässä ja itseasiassa halusin muuttaa pois nykyisestä kaupungistani jo jokin aikaa. Jännitti ihan kauheasti, koska integroituminen tämän hetkisen asuinkaupunkini elämään oli erittäin inhottava ja pitkä prosessi. Olen ulkomaalaistaustainen ja muutin aikoinaan pieneen, Keski-Suomalaiseen kuntaan. Pidän kaupungista, jossa nyt asun, mutta ihmiset siinä ovat vähintäänkin... hmmm... sisäänpäinkääntyneitä ja minulla oli käsitys, että kaikki suomalaiset olette sellaisia :) Kunnes tänään ymmärsin asian olevan vähän erilainen :)

Minä aina aloitan kuntoremontin tammikuun alussa. Ja epäonnistun siinä aina. Olen pohtinut miksi ja tulin siihen tulokseen, että tarvitsen porukan, jonka kanssa juttuja tehdä, tsempata ja saada tsemppiä. Heitin Facebookissa yhteen Jyväskyläläiseen rupatteluryhmään kysymyksen, onko Jkl sellaista ei kaupallista ryhmää, jossa väki vain liikkuu yhdessä. Tietoa ja taitoahan on monella nykyaikana, mutta motivaatio puuttuu. Ja kun on "oma" samanhenkinen porukkaa, se motivaatiokin säilyy. Keskustelun päätteeksi perustimme ryhmän, jossa nyt muutamassa tunnissa on jo 156 jäsentä ja ihmiset ovat innoissaan asiasta! Meitä on paljon ja kyllä suomalaiset olette ihan ulospäinsuuntautuneitakin :) muualla, kun tämänhetkisessä kaupungissani xD Aloitamme siis isolla porukalla 1.1.2018 elintapamuutoksen ja minä juhlin 9.10.2018 mun 40-v synttäreitä ihan uudenlaisena ja ihanan isossa porukassa :) Huippua! Malttaako sitä 1.1.2018 edes odottaa :) 

Sitten mun treffipalstakokeilut. Olin HappyPancake treffipalstalla ja Suomi24 treffipalstalla. Ilmoitukseni oli seuraavanlainen:

"Seuraa tositarkoituksella etsiskelisi hieman alle nelikymppinen sitoutumiskammoinen pari vuotta sitten eronut nainen, joka kuitenkin haluaa seuraa. En kelpuuta oikeastaan ketään, koska miehen pitää olla miehekäs, empaattinen, puhelias, huolehtiva, naista huomioiva, ystävällinen, lämmin, persoonallisen särmikäs mutta kuitenkin romanttinen, söpö ja kiltti. Katseenkestävä ja hygieniastaan huolehtiva pitää olla kanssa. Seksissä hyvä ja avoin. Pohtivainen ja sitoutunut... Eikä tuollaista oikeastaan ole olemassa samassa paketissa... Tai tuskin sellainen juuri minua jossakin oottaa...
Jatkoit lukemista? Aivan... Olen reilu, mukava (paitsi kun ärsyttää) ja luova. Puhelias ja avoin, joskus liiankin puhelias, rehellinen ja avoin. Suorapuheinen. Mun kanssa et koskaan joudu arvelemaan mitä mieltä minä olen asiasta tai toisesta. Harrastan kaikkea mielenkiintoista, se vaihtelee. Tarvitsen paljon omaa tilaa, vapautta, mutta myös sitä kainaloa mieluummin joka toinen viikonloppu. Asun Jämsässä, mutta muuttamassa Jyväskylään keväällä työn perässä.

Jos vieläkin luet... Jotain sua varmaan vaivaa sitten. Noh, jos tuollaisen välillä kärttysen naisen tapaaminen kiinnostaa laittele viestiä, katsotaan sitten päivä kerrallaan. Ja turha sitten odottaa että pesisin kalsareitasi ja muutettaisiin yhteen heti 2 viikon seurustelun jälkeen. Noup! Jos et ole inisijä etkä ripustautuja, etkä myöskään yritä esittää mitään machomiestä niin ISOT plussat sulle siitä. Niin enkä minä etsi mitään vaikeasti tavoiteltavissa olevaa "prinssiä". Jos olet sellainen, jatka selailua eteenpäin. Minun terveyttä ei enää riitä kumartelemaan kuninkaalisille. Myös ateistit, skeptikot, tosikot, idiootit ja komeat, ahkerat uramiehet älkööt vaivautuko. Ja ei, en hauku ketään idiootiksi, mutta jos nyt joku itse itseään sellaisena pitää, niin en oikeastaan ole kiinnostunut sellaisesta ja hänen on ihan hyvä jatkaa matkaansa eteenpäin.

Ihan unohtui mainita... savuttomuus ja alkoholin hyvin kohtuullinen käyttäminen ( lue: harvoin eikä humalahakuisesti) ovat ehdottomia juttuja. 
No mitä minä Sinulle sitten voin antaa? Rakkautta, huolenpitoa, välittämistä, ymmärtämistä. Tunnetta, että olet tervetullut elämääni ja että olet tärkeä VIP, kun olemme yhdessä. Olla Sinulle ihminen ihmiselle ja Nainen Miehelle. Minulla on kyllä migreeni, mutta iltaisin sitä ei oikeastaan ole juuri koskaan ;). En nalkuta, en halua omistaa Sinua, en ole mustasukkainen. En tupakoi, alkoholia käytän hyvin kohtuullisesti. 

Ja hei, mä ymmärrän, että miehenä olet kauheasti duunia tehnyt, jotta saat keskustelukaverin ja torjutuksi tulemisen pelko on olemassa. Tämä sinkkujen sukupuolinen epäsuhta on ilmeinen. Mutta... Jos mie keskustelen kanssasi ja olemme lähettäneet >10 viestiä on melko varma, että olisin kiinnostunut tavata Sinua. Emmä jaksa viikkoja kirjoitella... Ja olen sen verran vanha-aikainen, että miehen tulisi olla se aloitteentekijä näissä. Eli pyytää treffeille yms ;) 

Lisäksi nyt on pakko lisätä vielä tänne, ettei tarvi monelle erikseen kirjoittaa:
1. Älä kirjoita minulle, jos olet varattu. En arvostele muiden tekeleitä, mutten halua olla osallisena missään sellaisessa, mikä sotii arvomaailmaani vastaan.
2. En ole puutteessa. Tiedokseksi naisella Suomessa on tarjolla ihan niin paljon seksiä, kuin hän vain jaksaisi antaa. Eli en istu täällä rukoillen, että juuri Sinä, adonis tulisit ja panisit.
3. Minulla ei ole kanssasi yhteistä, mikäli parasta maailmassa on sinulle seksi. Rakastan seksiä kyllä, mutten elämä voi sisältää pelkkää sitä.
4. Minä en jaksa jutella siitä millaiset tissit minulla on, vastailla kysymyksiin siitä olenko tiukka, lukea miten kova ja käyrä elin sinulla ja kuinka panomies Sinä olet. Minua ei oikeastaan kiinnosta elimesi koko ja "kielitatosi" ollenkaan. Mun ÄO on luultavasti liian alhainen sellaiseen keskusteluun.
5. Minä en tule pariskuntien leikkeihin, autoon pikapikalle, mökille slakivaan yms... etsin niin kuin elämänkumppania täällä...
6. Mun vanhin lapseni on 22-vuotias. Joten pyydän ihanat skidit (alle 30v.) älkää vaivautuko kirjoittelemaan" 

Tästä selkeästä ilmoituksesta huolimatta joka toinen viesti ( sain 600 viestiä) oli jotain ihmeellistä seksifriikkiällökummatekstiä. Emmä enää treffipalstoilta ketään etsi. Se mun oikea joko tulee tai ei tule vastaan. En etsi häntä enää. Nyt se saa luvan etsiä minua. 

Ziizassss mä menen Napakymppi-kuvauksiin ylihuomenna... Apua, emmä tiedä mitä minä laitan päälle edes... Lisäksi kaikki sanoo, että telkkarissa ihmiset näyttävät noin 5 kiloa paksuimmalta, kuin oikeasti ovat, niin näytän varmaan valaalta. Apua..... Mua jännittää , oikeasti...

Tinder

Tylsyyteen olen eksynyt taas Tinderiin. Mielenkiintoinen mesta siltä osin, että naisena siellä saa  todella paljon matcheja. Ja treffipyyntöjä satelee. Mutta mitähän minulle on tapahtunut eron jälkeisen elämän aikana? Aluksi treffimaailma oli kiva, hauska ja mielenkiintoista. Ihmiset kiinnostivat ja fiilis oli toiveikas: "kyllä se mun ihminen jossain siellä on". Kävin selaamassa treffipalstoja vähän välein ja nyt tilanne on se, että minulle tuli "ähky".

Kiva, että netin kautta voi tutustua ihmisiin, mutta sinisilmäistä siellä odottaa myös paljon pettymyksiä. Ihmisiä on toki erilaisia, mutta Tinderissä on myös huijareita, naimisissa olevia, ghostaajia, roikkujia ja roikottajia. Kuulemma miesten keskuudessa pidetään täysin luonollisena sanoa naiselle, että mies tavoittelee vakavaa suhdetta vaikka todellisuudessa miehen tavoitteena on ainoastaan seksin saaminen ekoilla treffeillä. Valehtelu on kuulemma täysin oikeutettua, koska muuten nainen ei välttämättä anna. Ja pitäähän miehen tietää millainen seksikumppanina kyseinen nainen on. Ällöttävää toimintaa minusta.

Kuva kertoo enemmän, kuin tuhat sanaa. Tietty. Kuvia voi muokata, filteröidä ja lopputulos on kaunis. Niin minäkin visualistina teen. Sitä en kuitenkaan käsitä, miksi jotkut laittavat profiiliinsa 10 vuotta vanhoja ja 10 kiloa hoikempia kuvia itsestään. Sitten ennen treffejä aletaan kauheasti selittämään, että on nyt vähän eri näköinen... Itselleni se "vähän eri näköinen" paljastui kuvausta 20 sm lyhyempi, noin 30 kg isompi,  9 vuotta vanhempi, siloposkikuvasta poiketen tuuhean parrakas köriläs joka ei osannut edes kertoa minkätakia hän on vanhan kuvan ja väärät tiedot itsestään laittanut. Hänen mielestään kuva on kuitenkin hänestä, koska sellainen hän on ollut joskus 3-7 vuotta sitten... Eli huijaus on ollut vain pituudessa. Ja pituudesta valehteleminen on kuulemma ihan normaalia, koska muuten ei pääse naisen kanssa treffeille ollenkaan... Öööö... no joo... Vanhoja, 3-5 vuoden takaisia kuvia on tosi monella Tinderin ihmisellä. Löysin jopa vanhoja tuttuja, jotka eivät  näytä enää samalta, kuin kuvassa ja 5 vuotta sitten. 37 v ja 43 v ovat kyllä aika erinäköisiä ihmisiä yleensä...

Kuvista voisi puhua kyllä loputtomiin. Visualistina minua naurattavat sellaiset kuvat, joista näkee esimerkiksi miehen entisen kumppanin olkapää tai sitten seuranhakua varten tarkoitetut kuvat, joissa mies esiintyy exänsä kanssa. Ehdottomasti parhaat ovat eläinaiheiset profiilikuvat... "Rauhallinen, kiltti, miehekäs, naista huomioon ottava 43 v mies. Rakastan lemmikkejä ja lapsia. Ota minusta nallekarhun itsellesi" Ja profiilikuvassa chihuahua. Taikka hevonen. Taikka kissa... Taikka hamsteri.

Noh, kuvista kun yli pääsee, alkaa lukea esittelytekstiä:

"100% luotettava ukkomies etsii salaisesti seuraa. Kotona en saa seksiä"...  Muu on ihan, joo, ymmärrettävä, mut tuo 100% luotettavako? Really? ...  Tai sitten: "Sosiaalinen ja puhelias Alfauros etsii omaa näkymätöntä pinkkiä pyöreää pikkunasua. Ulkonäölläsi ei ole väliä. Riittää, että minä olen komea" HÄH? " Itsevarma, empaattinen mies. Jos saamme mätchin, tasa-arvon nimissä voit laitta ensimmäisenä viestin. " Itsevarma? Joopa. Niitä on tusinoittain siellä, tuollaisia viestejä.

Sitten, kun etenet chattiin asti... Olen saanut tarjouksen ilmaisesta Tinderin yllätysmunasta, minulle on ehdotettu autoseksiä pikapika... (mulla kyllä luki tositarkoituksella profiilissani). Tai sitten suututaan, jos ei työkiireissä ehdi vastata 20 minuutissa. Eräs alkoholisoitunut mies sanoi minulle, että se, että etsin raitista savutonta kumppania kertoo minun olevan idiootti, koska kaikki raittiit ja savuttomat  ovat idiootteja ja niin minäkin... Epäselväksi jäi, miksi se kanssani halusi ylipäänsä keskustella. Eräs halusi treffeille heti, ei jaksanut kirjoittamalla tutustua. Treffien edellytyksenä oli se, että minun piti antaa lupaus harrastaa miehen kanssa seksiä ekoilla treffeillä... muuten ne olisivat turhat...

Kaikesta surullisinta on se, että mitä enemmän selailen tätä Tinderiä, sitä kriitisemmäksi tulen :(. Enää en katso vain kasvonpiirteitä, vaan väistämättä kuvan kokonaisuudessa. Ja se kyllä kertoo paljon... En ole koskaan etsinyt "prinssiä", päinvastoin. En ole enää sellaisessa iässä, että jaksaisin kumarrella kuninkaallisille, joten jätän ne joillekin nuorimmille ja terveselkäisille naisille. Mutten mä kuitenkaan huijarisammakkoakaan halua...

En ollut Tinderin suhteen toisaalta tosissani koskaan, en uskonut löytäväni sieltä mitään. Tylsyyttäni vain selailin. Kyllä se on hyvä kanava saada irtoseksiä, jos sellaista haluaa. En nyt tiedä miten miehet sieltä mitään saavat, mutta naisena olisi jokaiselle päivälle tarjolla niin paljon, kuin vain jaksaisi antaa. Eli, jos oot nymfomaani tai seksiriippuvainen, tämä paikka on kyllä kultakaivos.

Olen minä toki fiksujakin siellä tavannut. Jutellut, treffannut ja todennut, etten sopi toisen kumppaniksi. Aikuisena se on hyvinkin vaikeaa, löytää itselle sopivaa aikuista jolle olisit itsekin sopiva :) Mutta hyvin vähiin treffeihin olen suostunut menemään. Enkä enää mene Tinderitreffeihin ollenkaan.

Viikonloppuja kaikille :)

4 kk!

Tänään olen ollut seurustelematta yhtäjaksoisesti toiseksi pisimmän ajan elämässäni 4 kk ! Pisin aika on ollut 6 kk ja luulenpa, että tällä kertaa ylitän tuonkin ajan. Jee!

Yksin olemisessa on paljon hyviä puolia. Esimerkikisi voin osallistua Napakymppiin ensi perjantaina ilman, että kukaan asiasta valittaa tai suuttuu :* ;), voin tehdä töitä, nukkua, syödä, juhlia, eristäytyä niin paljon, kuin haluan. Voin tulla ja mennä ilman, että jätän ketään huomioimatta. Tehdä tai olla tekemättä kotitöitä juuri niin, miten vain haluan. Cool. Löysin jonkun blogista 28 hyvää syytä olla sinkku, joita tahdonkin pohtia :)

1. Saa katsella ketä tahansa ihmistä ilman syyllisyyden tunteita.

Tuo on kyllä totta. Ihmisistä tykkäävälle ihmiselle heitä katsominen on kiva. Se ei yleensä tarkoita mitään sen kummempaa, kuin että on hyvännäköinen ihminen vastassa.. Lähes poikeuksetta tämä herättää mustasukkaisuutta seurustelukumppanissa ja sen kautta päänkipua katselemisesta tykkäävälle ihmiselle ;)

2. Saa tulla ja mennä aivan oman mielen mukaan.

Tuokin on totta. Ei tarvitse miettiä, kysellä, sopia... Koska tottakai suhteessa täytyy ottaa toista huomioon. Sinkkuna voi tulla taikka mennä. Kun itse haluaa.

3. Ei tarvitse hermoilla suhteen tilasta: Tulenko pettymään? Kestääkö suhteemme arkea? Rakastaako hän minua aina? 

Äläpä muuta sano. Eteenkin Vaaka-horoskooppimerkkisiä tuo hermoilu ja jatkuva "punnitseminen" syö elävinä. Vaikka eläisikin tässä hetkessä, silti pohditaan kaikkea liikaa. Kuka haluaa mitään perinteistä "arkea" suhteeseen? Sana "arki" on ihan väärin ymmärretty. Ei ole mitään yleispätevää, kaikile sopivaa "arkea"! Johon vielä täytyy olla valmiskin lisäksi! Vaan arjen tekevät ihmiset itse. Arki voi olla kylmä, tylsää, tympeä, monotonista selviytymistä ja etenemista kohti kuolemaa välillä huokailen ja juhlien tai se voi olla lämmin, rakkautta ja  välittämistä täynnä oleva, rutiineja sisältävä aika juhlimisen välissä. Mun kumppanit pitivät minua lapsellisena, koska en ymmärrä, että : "arki on nyt tullut sitte"... Noh, se olikin HEIDÄN arki, heidän valintoihinsa ja maailmankatsomuksensa perustuva arki. Minun ei tarvi sellaista "arkea" jakaa ;) Minä voin elää sitä omaa arkea sinkkuna :)

4. Jää aikaa ystäville.

Kyllä. Ja mitä tärkeintä - tilaa ajatuksissa ystäville ja itselle :)

5. Harva suhde  kestää. Sinkkuna säästyy sydänsuruilta.

Näköjään kaikki ihmiset oppivat, jopa liian sinisilmäisetkin. Enkä surua ja varsinkaan sydänsuruja kaipaa kukaan, uskoisin näin. Jotkut katkeroituvat siitä "true love" käsitteestä. Monien mielestä se on mahdollinen vain "Once Upon a Time" sarjassa (jota toki olen kokonaan katsonut ja ainoa sarja joka saa mut vollottamaan :D ) Onkohan asia näin?

6. Ei mene puhelinlaskua jonninjoutaviin lässytysviesteihin ja -puheluihin.

En laskusta tiedä, mutta siltä osin pitää paikkaansa, ettei mene kallisarvoista aikaa sellaisiin :)

7. Ei tarvitse koko ajan vahtia omaa selustaa tai olla mustasukkainen.

En ole mustasukkainen, multa puuttuu ominaisuus. Vaikka toki haluan tietää mitä, kenen kanssa ja missä kumppanini tekee, mutten siksi että olisin mustasukkainen, vaan siksi, että haluan muutenkin tietää kumppanistani mahdollisimman paljon. 

8. Saa katsoa televisiosta sitä mitä itse haluaa.

Yeah!

9. Saa kuunnella radiosta sitä musiikkia mitä itse haluaa.

Yeah!

10. Ei tarvitse sietää toisen ärsyttäviä ja ällöttäviä tapoja.

Tästä ehkä eri mieltä. Kumppanin tavat... saavat olla hassuja, suloisia, omituisia ja ne ovat osa häntä... Jos tavat ärsyttävät... ? noh taas pohdin liikaa :D

11. Saa bilettää kavereiden kanssa, ilman että joku koko ajan vahtaa.

Juuri niin. "Tulenko hakemaan sinua puolen tunnin päästä vaiko neljänkymmenenviiden minuutin päästä?" - on joskus minulta kumppani kysynyt perjantai-iltana, minun lähdössä yhdelle-kahdelle ystäväni kanssa. Muita vaihtoehtoja ei ole annettu, 30 vaiko 45 min... Voi Luoja :) No more ;)

12. Ei tarvitse keksiä synttäri- ja joululahjoja kumppanille.

Höh, mä kyllä tykkään keksiä kumppanille kaikkea pientä, ei arvokasta huomion osoittamista :)

13. Moni parisuhde johtaa yhdessä asumiseen, jolloin ei ole enää täysin omaa paikkaa, jonne voisi paeta kaikelta ja kaikilta. Sinkkuna voi ottaa itselleen oman paikan ja omaa aikaa juuri silloin kun haluaa.

Tämä on myös niin totta! Huonona päivänä voi vain mököttää itsekseen vaikka sohvalla sarjaa katsoessa ja jätskiä syödessä, eikä tarvitse koko ajan selitellä huonoa päivää ja sitä ettei vika ole kumppanissa. Tuo on paras sinkkuuden osa-alue :)

14. Ei riitoja tai nalkutusta.

KYLLÄ :)

15. Mitään ei tarvitse jakaa, ei ruokaa, ei sänkyä, ei mitään!

Tuo taas ei mielestäni ole mikään plussaa. IMinusta se, että saa jakaa kokemuksia, syödä, nukkua ja tehdä juttuja toisen kanssa on ihan parasta...

16. Ei tarvitse huolehtia kenestäkään muusta kuin itsestä.

Tuokaan on minusta lähinnä sinkkuuden huonoja puolia.

17. Ei tarvitse kestää tylsiä tai huonoja aikoja suhteessa.

Kontrastit. Ne ovat hyviä, eli ei tuokaan mikään plussa ole.

18. Monista lienee mahtavinta, että voi pussailla, flirtata ja yövierailla aivan kenen kanssa ikinä lystää. Vipinää riittää!

Kai... kunnes tulee ähky. Ja niistä kenelle flirttaat tulee harmaa massaa silmissäsi. 

19. Voi olla spontaani.

Ilman jarruja ei aina ole hyvä juttu

20. Ei tarvitse sitoutua minkäänlaisiin päätöksiin, tulevaisuuden suunnitelmiin tai muihin sellaisiin.

Onko tämä kuitenkaan mikään plussa...

21. Ei tarvitse tehdä kompromisseja.

Tuo on totta, voi tehdä miten haluaa

22. On aikaa keskittyä ja panostaa kunnolla uraan/opiskeluun, harrastuksiin ja ihan vain omaan itseensä, kun suhteessa ne jäisivät hunningolle.

Jos nuo ovat elämän tärkeimpiä asioita, ehkä silloin joo :)

23. Sitoutumattomana kaikki ovet ovat aina avoinna.

Mutta valinnanvaran olevan suuri, kulkureitti on vaikeaa hahmottaa yksin...

24. Suhteessa kuuluukin muuttua, mutta sinkkuna ei tarvitse miellyttää ketään.

Eri mieltä. Muuttua tulee aina, jos itse kokee muutoksen tarvetta... 

25. Ei hulluja appivanhempia tai parhaita ystäviä kyräilemässä ja miettimässä, oletko sopiva heidän kullannupulleen.

En oikein tiedä, ei ollut sellaisia tilanteita tai en ehkä mieti niitä.

26. Jokainen päivä on uusi jännittävä tilaisuus säpinään! Kumppanin metsästys on hauskaa!

Niin, kunnes tosiaan tulee ähky eikä kelpaa enää oikein kuka. 

27. Mitä tapahtuisi kaverikeskusteluille, kun ei voisi juoruilla miehistä/naisista? Tilalle tulisivat kuolettavan tylsät puheet kotitöiden jakamisesta tai kaukosäätimen herruudesta. Hoh hoijaa, ketä kiinnostaa?

Tuo on ehkä hyvin nuoren ihmisen keksimät sinkkuuden "plussat" nuo.

28. Pitkässä suhteessa moni päästää ulkonäkönsä rappeutumaan. Sinkulle näin ei kyllä varmasti käy, koska itsensä täytyy pitää riittävän hyvännäköisenä toisille sinkuille!

Olen kyllä liikapalj0on sinkkuja tavannut, joille oma ulkonäkö ei merkitse mnitään. Eikä siisteys, eikä hygienia yms...

Anyway, sinkkuudessa on paljon hyviä puolia. Mutta ainakin yksi todella huono. "Oman ihmisen" puuttuminen. Sellaisen, joka on aina puolellasi, jonka puolella sinä aina olet. Kenen kanssa jakaa asioita, kokemuksia ja hetkiä. Kenestä välittää ja joka välittää sinusta :/. 

Näillä ajatuksilla viikonloppuun! Hauskaa viikonloppua jokaikiselle <3 Jos olet sinkku: tsemppiä Sinulle ja jos olet suhteessa: muista arvostaa kumppaniasi <3

Luottamus

Wikipedian mukaan luottamus on 

"tunne tai varmuus siitä, että johonkuhun tai johonkin voi luottaa, että joku tai jokin ei petä toiveita tai aiheuta pettymystä. Ihmisten välinen luottamus on tunnetta ja kokemusperäistä tietoa. Luottava ihminen uskoo, että luottamuksen kohde ei halua hänelle pahaa, vaan tarkoittaa hyvää. Jos ihminen epäilee toisen moraalia ja aikeita, luottamusta ei synny. Luottamuksen edellytyksiä ovat hyvien aikeiden lisäksi osaaminen (kompetenssi) ja riski.

Luottamus on ennen kaikkea tunne, jonka kohdistamme ihmiseen, johon luotamme. Luotettavuus sen sijaan riippuu omasta käyttäytymisestämme. Muut arvioivat miten luotettavasti käyttäydymme. Lyhin tie luottamukseen on käyttäytyä luotettavasti ja olla luottamuksen arvoinen. Luottavaisuus on ominaisuus, johon vaikuttaa sekä persoonallisuus että kasvuympäristö. Toiset luottavat helpommin kuin toiset."

Luottamus on ihmisen perustarve. Lapset ovat yleensä luottavaisempia, kuin aikuiset. Aikuisten on monesti vaikeaa luottaa. Muille aikiusille siis on vaikeaa, minä olen tässäkin asiassa OLLUT joku luonnonoikku. Nimittäin olen elänyt uskossa ihmiseen ja hänessä olevaan hyvään. Ja ajattelin, että luottamus on ihmisen perusoikeus. Ja että luottaminen on kunnioituksen osoitus... ja minähän kilttinä ihmisenä kunnioitan muita ihmisiä... Olen yrittänyt luottaa jokaiselle ihmiselle, koin jokaisen ohmisen olevan luottamuksen arvoinen, kunnes toisin osoitetaan. Tottakai olen törmännyt siihen, että kaikki ihmiset eivät ole luottamuksen arvoisia. Usein törmännyt. Usko ihmiseen on ollut monesti koetuksella ja luulin jo, että se on kadonnut. Kunnes törmäsin taas uuteen Ihmiseen ja tuo typerä usko heräsi taas. Ja taas se oli oppitunti.

Elämä on ovela. Jos meidän tulee oppia jotaikin itsestämme tai muista, se tuuppaa samankaltaisia tilanteita eri muodoissa niin kauan eteen, kunnes opimme sen, minkä pitää. Ehkäpä tietynlainen aikuistuminen ja maailman aikusten silmiin näkeminen oli se yksin  oppituntinneistani. Toivottavasti tajusin nyt sen oikein :)

Minä edelleen uskon ihmiseen ja hänessä olevaan hyvään. Mutta olen ehkä oppinut suojaamaan itseäni. Opin myös sen, että luottamus tulisi ansaita. Eikä vain minun täytyy osoittaa toiselle olevani luottamuksen arvoinen, vaan myös toisinpäin. Minä en voi luottaa jokaiselle, joka näyttää olevan luotettava (ja minustahan kaikki näyttävät luotettavilta) ennen, kun hän antsaitsee luottamustani. En ole katkeroitumassa tai eristäytymässä pois ihmiskunnan edustajilta kokonaan. Kuten sanoin, usko ihmisessä olevaan hyvään on ja säilyy. Mutta, kun pohdin luottamusta, oivalsin toimivani tietyllä tavalla aina. Nimittäin luotin ihmisen sanaan ja käyttäydyin sen mukaisesti, laskin muurit. En ole kaikkiin ihmisiin pettynyt, Luojalle kiitos polulleni astui enemmän luottamuksen arvoisia ihmisiä, kuin toisenlaisia. Ne toisenlaisetkaan eivät yleensä ole epäluotettavia tahallaan tai tarkoituksella, mutta jättävät  arpia sydämmeen, haluaisivat tai eivät. 

Kun luotin ihmisen sanoihin, samaistin häntä itseeni. Satun olemaan kova pohtimaan ja yleensä avoimesti kerron ajatuksistani. Pyrin olla antamatta lupauksia, joita en ehkä voi pitää. Pyrin olemaan herättämättä toiveita toisessa tarkoituksella. En ole ollut aina tälläinen, minäkin olin toki jonkun mielestä joskus epäluotettava. Jäin pohtimaan miksi olin ollut epäluotettava jokun mielestä... Sanoin hänelle yleensä sen, mitä en ole tarkemmin ajatellut. Joskus en ole tuntenut itseäni tarpeeksi. Joskus en ajatellut, että asia saattaa olla toiselle tosi tärkeä. Ymmärtääksemme toisia, meidän tulee ymmärtää itseämme... Ja minä ymmärrän itseäni kyllä hyvin. No ok... yleensä, en aina :D. Sen nyt en ymmärrä, miksi samalla, kun samaistin muita itseeni ja luotin, en muistanut itseäni ja sitä etteivät ihmiset aina ajattele millaisia vaikutuksia heidän sanoilla, teoilla, tekemättä jättämisillä, lupauksilla voi olla toiseen... sellaiseen joka luottaa heihin. En minäkään aina ole ajatellut.

Kun luotamme, laskemme muurit. Jos epäluotettava ihminen on pohjimiltaan hyvä, itsellemme aiheutunut "vahinko" on olemassa. Maailmassa on kuitenkin myös aidosti pahoja ihmisiä... Onneksi en sellaisia ole tavannut. Mutta jos olisin, millainen "vahinko" olisi voinut olla, kun lasken muurit nopeasti luottamalla siihen, mitä ihminen sanoo.

Onhan se mun luottamusken kaltainen sokea luottamus oikeastaan aika tyhmä juttu! Luottamalla toiseen liikaa ja liian varhain siirrämme myös liikaa vastuuta toiselle. Ihmisiä on erilaisia, kaikki eivät ole luottamuksen arvoisia, mikä ei kuitenkaan tarkoita, että he olisivat pahoja tai tarkoittaisivat pahaa. Wau, olen taas hitusen fiksumpi ... toivottavasti :D

Kiitos Maailmankaikkeudelle oppitunnista, taas kerran <3 

I promise to myself: in the future I will never again believe in words, I will believe in actions :)

Kontrastit

Vähän aikaa kuulunut viimeisestä päivityksestäni ja siihen oli syy. Nyt koen haluavani jatkaa blogini pitämistä ja se siis jatkuu :) Kiitos, kun olet seurannut minua ja kiitos viesteistä, joita sain, en olisi uskonut, että niin moni seuraa höpinöitäni <3 :) Minulla on kaikki hyvin ja pidin vain tauon :)

Haluan pohtia asian, josta olen aika varma: kaikella on tarkoitus! On oltava! Olen siitä aivan varma. On vaikeampi löytää tarkoituksen elämän hyville tapahtumille. Itsekkäänä olentona ajattelen, että tietty mulle pitää tapahtua hyvää :) Elämän ns huonot tapahtumat pistävät yleensä miettimään asioita syvällisemmin. Toisaalta, en edes voi sanoa huonon tapahtuman jälkeen; kun se on käsitelty, että kyseessä oli huono tapahtuma... Olen valtavasti oppinut nimenomaan niistä elämän ns huonoista tapahtumista, joten en voi niitä oikeastaan huonoiksi edes ajatella.

Kontrastit pistävät meitä ymmärtämään kauneutta. Arvostamaan sitä. Ilman kontrasteja jokainen asia on mitään sanomaton eikä minkäännäköinen. Elämän kriisit ovat niitä elämän kontrasteja, jotka auttavat ymmärtämään itsestämme, elämästä ja muista hitusen enemmän. Ja myös arvostamaan itseämme, elämää ja muita.

Esimerkiksi erilaisten ihmisten kohtaamiset. Elämä opettaa meitä pääasiallisesti niiden kautta. Suhteet synnyttävät kriisejä itsemme, muiden tai ympäristön suhteen. Ja koska kriisit ovat elämän kontrasteja - niistä saa olla kiitollinen. Ainakin minä olen. Olen tavannut erilaisia ihmisiä elämässäni: selkäänpuukottajia, hyväksikäyttäjiä, sellaisia jotka eivät välittäneet pätkääkään minusta, vaan heidän ystävyytensä/rakkautensa on ollut vain oman edun tavoittelua. Olen saanut takkiini ja nokilleni; osoitusta siitä, että olen hyvä vain, kun he haluavat minulta jotain. Osoitusta siitä, että ongelmani on minun omiani, eikä niiden tulisi millään lailla estää tai haitata henkilön hyötyvästä minusta. Olet varmaan myös kohdannut sellaisia tyyppejä. Ne ihmiset ovat niitä tummansävysiä kontrasteja elämässä. He korostavat sen, miten tärkeitä ne toisenlaiset ihmiset ovat. Ystävät, perhe ja ihanat randomit, jotka välittävät ilman, että haluaisivat itse hyötyä :). Joten en voi olla surullinen näidenkään tummansävyisten kontrastien olemassaolosta :) Ne tekevät elämästä erisävyistä :) Jokainen kohtaamani tumma sävy on opettanut minulle jotakin minusta, elämästä ja muista.

Olen kiitollinen elämälle kontrasteista :)

Mukavaa viikonalkua! Mun maanantai on ollut paras ikinä, vain syntymäni maanantai voittaa sen :)

Pelkoja ja uskomuksia

Pelko... se pahin vihollisemme. Se koettelee, hajottaa, saa meitä tekemään typeryyksiä, pakenemaan, näkemään maailmaa inhottavassa valossa, vihaamaan... Turvallisessa Suomessa ei tarvitse pelätä fyysisen turvallisuuden puolesta, tosin täälläkin olo ei enää ole yhtä turvallinen fyysisesti, kuin puoli vuotta sitten... Mutta silti, täällä on toistaiseksi turvallista. Turvallista olla ja elää. Silloin, kuin perusturvallisuus (fyysinen turvallisuuden tunne) on turvattu, ihminen alkaa tutkia hengellistä ja psyykkistä turvallisuutta. Miksi tarvitsemme pelkoa? Jos fyysinen turvallisuus on melko itsestäänselvyys, miksi kaivamme muita syitä pelätä? Miksi pelkäämme tulla torjutuiksi, hylätyiksi, tarpeettomiksi... Pelkäämme kiintyä ja sitoutua toisiin, koska pelkäämme että mietä hylätään juuri silloin, kuin laskemme muurimme ja olemme haavoittuvia... silloin kuin rakastumme.... Mitä, jos emme olekaan sen toisen rakkauden arvoisia. Mitä, jos se toinen huomaa minussa jotain, mitä saa hänet torjumaan minua.

Mielellämme ylläpidämme cool maskia, vaikka sen alla olemme vain pelokkaita lapsia. Lapsia, jotka pelkäävät tulla torjutuiksi. Niin kuin kaupassa: haluan lelun->pelkään torjutuksi tulemista->kuvittelen etten halua sitä lelua. Aikuisina se monesti heijastuu ihmissuhteisiimme.

MInä olen toiminut juuri lapsen lailla. Otin, leikin, manipuloin tilanteet toiselle sietämättömiksi, eroan ja jatkan matkaa. Kaikki siksi, että ... en oikeastaan usko olevani rakkauden arvoinen. En usko, että kukaan voisi minua rakastaa sellaisena, kuin minä olen. Miksi? Siinä, että haluan olla rakastettu, ei ole mitään omituista. Kaikki me haluamme. Se on yksi ihmisten perustarpeista. Mut miksi en usko olevani rakkauden arvoinen? Tätäkin olen oivaltanut vasta tänään sillein kunnolla. Samalla, kun suutuin eräälle ihmiselle ja selitin toiselle ihmiselle miksi en ole hyvä seura xD .... Miksi hakemalla haen todisteita itselleni, etten ole rakkauden arvoinen? En rauhoitu niin kauan, kunnes minulle se osoitetaan kunnolla, tai siis kuvittelen, että minulle näin on osoitettu... Sitten tyytyväisenä jatkan matkaa ja unohdan ihmisen hetkessä. Ja valitsen taas ihmissuhteen, jossa saan todistaa itselleni, ettei minusta voi kukaan välittää. Tämä on omituista. Oivalluksena. Mutta selittää todella paljon mun omia käyttäytymismalleja. Kaikissa ihmissuhteissani, en nyt tarkoita parisuhteita pelkästään, mutten poista niitäkään.

Ihmissuhteet ovat vaikeita. Impulsiiviselle ihmiselle ihmissuhteet ovat vielä vaikeampia. Erityisherkälle ihmiselle ne ovat vieläkin hankalampia.Entä kun onkin kaikkea yllämainittua xD Mutta onneksi ihminen on oppivainen. Ja onneksi on mahdollisuus harjoitella ihmissuhteita :) . Onneksi on myös niitä ihmisiä, jotka ... ymmärtävät <3 , kuuntelevat <3 ja välittävät. Jotka eivät jumiudu omaan rikkinäisyyteensä (kaikki me olemme enemmän tai vähemmän rikki), vaan ovat läsnä. Toivottavasti saan olla läsnä myös heille omalta osalta <3

Kiitti <3

Elämäntapojen muutos

Olipa rankka kuukausi takana. Mutta antoisa. Olen taas oppinut paljon uutta, ihanaa ja hyödyllistä :) Olen tutustunut moneen ihanaan, ajattelevaan ihmiseen ja saanut hyvää ja asiallista suoraa palautetta. Jota sitten hyödynnän. Olin lähellä tehdä rikosilmoituksen kahdesta henkilöstä, jotka minua häiriköi nettimaailmassa mustamaalaamalla ja nyt jo levittämällä kuviani. Mutta päätin olla tekemättä niin. Ei se heidän vika ole, etten minä katsonut tarpeeksi tarkasti kenelle luotin. Minähän sen tein. Ja kerroin itsestäni liikaa, uskoin liikaa ja olin avoin liikaa. Nyt ymmärrän todella hyvin yhden ihmisen kommentin siitä, että kerron liikaa itsestäni muille. Ja niin teinkin. Olkoon se minulle kovana oppituntina. Ja on se edelleen aika kova. Se oppitunti. Mutta tarpeellinen.

Henkisen kehittymisen ohella huomasin myös, että fyysisessä elämässä voisin muuttaa monta asiaa. Kuten kaikki me, tai lähes kaikki, tarvitsen elämäntapamuutosta. Olen yrittänyt lopettaa tupakanpolton useamman kerran lääkkeiden avulla. Tuloksetta. Aloitin aina uudestaan, heti kun meni hermot tai tuli stressiä. Opin itsestäni sen, että olen liian lepsu itselleni rajojen asettamisessa ja siksi vaikka muillekin niitä asetan, ne muut eivät rajojani kunnioita... koska en itsekään omia rajojani kunnioittanut enkä edes osannut rajoittaa itseäni missään asioissa. Kun ymmärsin sen, päätin harjoitella rajojen asettamista itselle. Ja aloitin tupakoinnista. Ja tiedättekö, tällä hetkellä olen erittäin stressaantunut, mutta jo viikko savuttomana. Enkä enää aloita. en edes käyttänyt tupakoinnin lopettamiseen terkoitettua lääkitystä! Minä vain päätin ja päätökseni pitää. Oon niin ylpeä itsestäni :)

Koska huomasin eläneeni aina muiden ehdoilla, minun piti miettimällä miettiä, mistä minä pidän oikeasti, mitä haluan harrastaa, miten pukeutua yms. Se ei ollut helppoa :) mutta pikkuhiljaa luonnistuu :) ekaksi elvytän joogaharrastustani ja muka ajanpuutteen vuoksi vähentynyttä meditointia. Ja samoin lenkkeily. Näistä kun aloittaa ja muistaa, että muutoksia tulisi ajaa elämään hissukseen, voi sitten myöhemmin miettiä lisää :) Olen itselleni armollinen, rakastava ja ymmärtäväinen. Eikä silloin voi muuta tullakaan, kuin hyvä :)

Kiitos, kun luit :)

Mukavaa uuden viikon alkua!

Valehtelu

Olen törmännyt outoon itselleni ilmiöön. Ihmisen pakottavaan tarpeeseen valehdella. Pidin sen hyvin omituisena piirteenä ja yritin monesti tiedustella mikä se juttu on, mikä saa ihmisen valehtelemaan. Tutustuin taannoin erääseen henkilöön, joka on luonut nettimaailmaan itsestään eräänlaisen profiilin ja se profiili oli aivan päinvastainen kuin henkilön reaalielämä. Kyseessä oli nainen, joka on ollut 40-vuotias ja jota elämä on kohdellut kovin huonosti profiilinsa mukaan. Profiili-Hänellä ei ole ollut yhtään miestä ja kaikki ovat haukkuneet häntä rumaksi. Hän on ollut profiilinsa mukaan hyvin varakas, inhottavan näköinen ja todella lempeä persoona. Todellisuudessa nainen oli kaikkea muuta, kuin profiili-hänellä. Naisella on ollut 20 vuoden aikana yli 25 suhdetta, hän on ollut vaatimattomassa työpaikassa töissä, henkilönä hän oli todella muita arvosteleva, kärkäs, pitkävihainen, mustasukkainen, pahasuinen, rasistinen ja elämänsä on ollut ihan tavallinen kuin kaikilla meillä. Hän on ollut tavallisen näköinen. Ainut yhteinen tekijä mikä hänellä ja luomallansa profiililla oli, oli aina uhrina oleminen, jokaisessa elämänkäänteessä, koskaan ei hänessä ollut vikaa, vaan kaikki muut aina ovat kohdelleet häntä huonosti. Minäkin ajattelin, että miten voikin sattua samalle henkilölle koko elämänsä aikana niin runsaasti kumppaneita, sukulaisia, työnantajia, harrastuskavereita jotka ovat ilkeitä ja tekevät hänelle aina jotakin pahaa, ajattelin että joillekin vain tulee takkiin koko elämä eikä yhtään oikein hyvää ihmistä joidenkin ympärille vaan tule. Otin kovasti osaa.

Mielenkiinnolla kysyin minkätakia hän esittää olevansa erilainen. Ja omasta mielestään, hän kun on hyvin empaattinen ihminen ja aina ajattelee muita, niin hän teki palveluksen muille naisille, jotta he ajattelisivat että heidän elämänsä on ollut parempi, kuin hänen. Ymmärrettävää, henkilö on niin empaattinen, että haluaa lievittää toisen tuskan ja antaa kuvitelman, että jollakin menee vielä huonommin. Ja tehdä palveluksen toisille, keräämällä itse sääliä muilta, ettei muiden tarvitse sitä tehdä. Onhan se jotenkuten ymmärrettävää. Ymmärsin kyllä häntä, mutta huomasin hänen valehtelevan myös reaalielämässä todella pienistä asioista. Ja kun asian tarkensi ja tiedusteli, miksi häne esimerkiksi on kertonut jonkun asian aiemmin ihan erilailla, nainen pillastui ja alkoi selittämään minun syyksi sen, että hän valehteli minulle. Laitoin sanat hänen suunsa kuulemma. Voi toki olla niinkin, mene ja tiedä. Enää en ole naisen kanssa terkemisissä etten vaan laittaisi kenenkään suuhun sanoja ja pakottaisin valehtelemaan minulle. Parempi näin. Nainen kyllä vieläkin ajoittain laittelee minulle kummallisia viestejä, joissa syyttä milloin mistäkin. Mutta koen olevani niin huono ihminen nyt, kun olen aiheuttanut hänen elämäänsä niin paljon tuskaa, etten viitti enää vastaillakaan hänelle mitään. Etten vaan taas aiheuta mitään pahaa hänelle.

Se, miksi kirjoitan valehtelusta, on yritys jäsentää ajatuksiani ilmiöstä nimeltä valehtelu. Saara Huhtasaari on tehnyt blogissaan lyhyen tutkielman aiheesta ja se on luettavissa osoitteessa:

Saara Huhtasaaren kirjoitus valehtelusta

Tutkielmassa katsastettun kirjallisuuden mukaan jopa 25% ihmisten välisestä sosiaalisessa kansankäymisessä on valehtelua. Valehtelu ei aina johdu persoonaallisuushäiriöistä, mutta niistäkin se voi johtua. Syitä valehtelulle on kirjoittajan mukaan monia: itsestään paremman kuvan antaminen, häpeän välttäminen yms. Luonnehäiriöisille henkilöille se on sosiaalisten tilanteiden manipulointia ja vaikuttammisen keino. Naisten ja miesten välillä valehtelun määrällä ei ole eroa, muttanaiset ovat Huhtasaaren mukaan altruistisempia, he valehtelevat useimmiten suojellakseen jonkun toisen tunteita. Oikeasti tutkielmaa lukiessa tulee sellainen olo, että valheita on koko elämä, eikä mihinkään voi uskoa! Höh. Tutkielman "valehtelu ja psykologia" osiossa käsitellään mielenkiintoisia asioita, jotka saattaavat selittää edellämainitun naisen käytöksen. 

Pidin kovasti tämän sivun jutusta myös:

Valehtelu

Yhteenvetona voin itselleni kertoa, että näköjään kaikki me valehtelemme pieniä tai suurempia asioita. Yleensä valehtelulle on syy, muttei. Se syy ei voi olla muissa, vaan se on aina joku meissä itsessämme. Minä vihaan valehtelua. Minä en halua valehdella. Minä en halua että mulle valehdellaan. Ja tämä on nyt sitten ongelma xD koska näköjään KAIKKI valehtelee :)

Asiasta kukkaruukkuun. Mun boakäärme on sitten karannut... Apua! Olen kääntänyt jo kaikki mahdolliset paikat, joissa se voisi olla, eikä sitä ole missään. Ilmeisesti koirat söi sen. Toivottavasti ei. Nyt on kivaa pyytää ihmisiä kylään xD sorry, mul on täällä boa jossakin. Pienihän se on mut silti xD

Mukavaa viikonloppua!

Irti muiden ehdoilla elämisestä

Yhden ihmisen sanat siitä, että ei uskomalla rakkauteen voi ihan kaikkea selättää, saivat minua pohtimaan miten minä olen elämäni elänyt. Eilen pohdin sen, että monesti elämässäni olen ymmärtänyt muita niin, että kosketus siihen mitä minä tarvitsen ja haluan sekä toivon, on minulta kadonnut kokonaan ja herkästi kuvittelin toisen tarpeet myös omiksi tarpeiksi. Tänään tajusin, että olen elänyt koko elämäni näin. Muiden tarpeet omien edelle asettamalla. Ja kun yritin ihmissuhteissa työntää omatkin tarpeet esiin, minua aina ojennettiin "paikalleni" erilaisin keinoin. Minun tulisi elää muita varten, ajatella muita, tehdä ratkaisuja muiden halut edellä. Lapsuudesta saakka. Koko ikäni. Viimeisten kahden vuoden aikana olen huomannut olevani ihan erilainen koko ihmisenä, kun vertasin itseäni 15 vuoden avioliitossa elävän minuun. Näinä aikoina, kun en ollut suhteessa (valitettavasti niitä aikoja ei ole kuin muutama kuukausi koko aikuiselämäni aikana) olin se, minkä itse halusin olla. Iloinen, uskalias, utelias, avoin, elämästä nauttiva. Kunnes hakeuduin suhteeseen ja aloin elää sen toisen ihmisen tarpeiden mukaisesti. Nautin siitä, mistä joku oletti mun nauttivan, harrastin sen, minkä joku toivoi mun harrastavan, söin sen, minkä joku oletti mun syövän... Kamalaa :( Pahinta tässä on se, ettei pääse edes syyttää ketään muuta asiasta, kuin itseäni... Itsehän minä niin tein... kukaan ei ole pyytänyt eikä vaatinut. Käytännössä ihan itse ensiksi uhrauduin, vastapuoli tottuu siihen ja sitten uhriuduin. Inhottava oivallus tuokin.

Psykologi Mirja Sinkkosen mukaan kokemuksemme turvallisuudesta tai vaille jäämisestä pikkulapsena vaikuttavat kokemukseemme itsestämme ja yhteydestämme muihin ihmisiin pitkälle eteenpäin. Tarvitsemme tukea, kannustusta ja lohdutusta voidaksemme kasvaa omiksi itseksemme. Ja kun sitä ei saa, etsimme sitä sitten kumppanilta aikuisina. Tämä on ihan luonollista kyllä, ja ihan tavallista, että ihmissuhteissa haluamme tukea, kannustusta yms. Mutta tuo, minkä tein ei ole oikein. Ei minua itseäni eikä toisia ihmisiä kohtaan, vaikka kuinka empaattinen ja herkkä olenkin. Se minua kiinnostaa, miksi olen etsinyt tätä kaikkea muissa ihmisissä? Toisaalta olen kasvattanut itseäni itse ja olin tarkka arvoistani ja siitä, että olen niiden mukainen ja toisaalta kuitenkin olen etsinyt sitä "aikuista" muista. Miksi en kyennyt itse tukemaan itseäni, miksi halusin muiden hyväksyntää, miten en ole tätä ennen ymmärtänyt itsestäni vaan piti mennä oikein pohjamutia pyöten hakemaan ymmärrystä? En varmaan koskaan siihen vastausta saa, mutta hyvä tämänkin ymmärtää. Höh... migreeni alkaa ihan kohta näillä pohdinnoilla ja oivalluksilla.

Otankin nyt tavoitteeksi vuosi suhteetonta elämää. Ei siis parisuhteita kenenkään kanssa. Kasvatan itseäni, eheydyn ja silloin voin ryhtyä suhteeseen. Koska jotta voi olla hyvä kumppani toiselle, täytyy olla ensiksi hyvä kumppani itselleen. Ja millainen kumppani minä nyt voin kellekään olla, jos en pysty edes tuokaa itselleni tehdä kun olen yksin, enkä syödä yksin. Kaipaan perhettäni, se on ymmärrettävä, mutta miksi en minä itseäni pidä omana perhenäni? Hmmm. Vaikeata. Kun kuitenkin pidän itsestäni niin fyysisesti, kuin psyykkisesti ja henkisestikin. Olen omanlaatuinen ja ihan tyytyväinen itseeni. Hemmottelen itseäni ja osaan puolustaa itseäni. Mut mikä tämä muiden ehdoilla elämisentarve on? En ole läheisriippuvainen - he ovat kontrolloivia ja omistushaluisia, mikä ei istu minuun mitenkäpäin. Päinvastoin. Opettelin kontrolloimista johtotehtävissä, mutta läheisiä en pysty kontrolloimaan ollenkaan :D

Tasapainon löytäminen

Elämäni viimeisimmät kuukaudet ovat saaneet minua epäilemään koko minuuttani. Tälläistä ei ole tapahtunut ennen, kun joskus murrosiässä. Erityisherkkänä ja överiempaattisena, en vain aistii muiden tunteet, halut ja huolet, vaan otan ne herkästi omalle vastuulleni. Ihmissuhteissa, joissa ei voida avoimesti puhua, luen muiden olotiloja ja sanattomia signaaleja ja muokkaan omaa käytöstäni konflikteja välttäväksi. Samalla kuormitun liikaa tulkitsemisesta ja mukautumisesta ja mikäli mikään ei riitä pakenen. En pidä riitelystä. Oikeastaan pelkään ihmisten aggressiivista käyttäytymistä ja se ottaa todella koville. Saatan eristäytyä moneksi päiväksi riidan jälkeen. Mutta sitten kuitenkin palaan siihen tulkitsemiseen, syytän itseäni ja koen, että kun herkkänä aistin muiden mielialat , huolet ja tarpeet niin vahvasti, niin minun sitten automaattisesti täytyy ottaa heidän huolensa vastuulleni ja lievittää heidän ongelmansa. Tähän asian ymmärtämisen jälkeen, olen tehnyt viimepäivinä ja myös tänään kovasti töitä itseni kanssa.

Monesti tästä erityisherkkyydestä on ollut haittaa elämässäni. Ihmiset tottuu siihen, että olen jatkuvasti välttämässä konflikteja, ystävällinen, empaattinen, auttavainen, hymyilevä, omat tarpeet unohtava, osaan lukea pienistäkin eleistä asioita ja lievittää pahan olon; ymmärtämättä, kuinka paljon energiaa se minulta vaatii. Ja ymmärtämättä sen, että energiani ei ole loputon. Joskus palaan loppuun. Ja silloin se; etten olekaan ymmärtäväinen, tarvitsen omaa turvallista tilaa tuntea tunteita, välillä jopa kaikesta eristäytymistä; saattaa tulla toiselle kovana yllätyksenä. He eivät ymmärrä sitä, eivät arvosta sitä, eivätkä kunnioita sitä, hätääntyvät, syyttävät, yrittävät epätoivoisesti herättää minussa syyllisyyden tunnetta jotta palaisin taas herkäksi ja ymmärtäväiseksi minäksi ja alkaa konflikti, joista konflikteja pelkäävänä pakenen. Ihmiset eivät ymmärrä, että maailmankaikkeuden kaikki patterit tarvitsevat latausta ja silloin olisi heidän vuoro kannatella minua hetken. Ihmiset eivät ymmärrä, että erityisherkkänä en koe näinä hetkinä heidän vaatimuksiaan minään muuna, kuin välinpitämättömyytenä minusta itsetsäni. Ehkä olen vain tavannut itselleni vääriä ihmisiä. Ja tällä hetkellä en halua enää tavata ketään. Haluan olla vain yksin ja olla yhteydessä vain läheisten ihmisteni kanssa, jotka tuntevat ja ymmärtävät minua. Tällä hetkellä uudet ihmiset pelottavat, koska ensimmäistä kertaa elämässäni koen pelkoa siitä, että mua hyväksikäytetään taas. En halua sitä. Enkä ole ovimatto.

”Kunhan vain näytän hänelle, miten paljon hänestä välitän, miten huomioiva olen ja miten hyvin voin vastata hänen tunteisiinsa ja tarpeisiinsa ilman, että hän sitä edes pyytää, pian tulee myös minun vuoroni saada häneltä huomiota, hyväksyntää ja läheisyyttä.”

”Kunhan vain luen tilanteita, esimiehiäni ja kollegoitani mahdollisimman hyvin, ylitän itseni projekteissa, autan toisia tekemään samoin, en aiheuta epämukavia tilanteita pyytämällä liikoja ja näytän, että haluan kehittyä, minut kyllä huomataan, pääsen etenemään ja saan lisää palkkaa.”

Marika Vepsäläisen kirjoittamat esimerkit hyvin kuvaavat tuntemuksistani yllämainituissa tilanteissa. Joskus ymmärtämiseni on mennyt niin pitkälle, etten enää erottanut itseäni ja tarpeitani toisen tarpeista. Viime kuukausina olen jopa menettänyt kosketuksen siihen, mitä itse haluan ja tarvitsen. Tämä viime kuukausien elämäni haasteineen on kuitenkin luonut aivan mielettömän hyvän maaperän siihen että tulin tietoiseksi siitä miksi toimin itseäni ja hyvinvointiani vastaan. Ja kun asiasta tulee tietoiseksi, sille voi tehdä jotain.

Vaikka herkkyyteni on ollut kuluttava, minä pidän siitä. Pidän myös siitä, että pystyn kehittymään ja oppimaan. Haluan kuitenkin löytää tasapainon sen suhteen kuinka paljon muille itsestäni annan ja olla joutumatta enää tilanteisiin, joissa kosketuspinta itseni ja halujeni sekä tarpeiteni tiedostamiseen häviää ja sekoitan päässäni toisen halut, tarpeet ja olemuksen omiksi.

Ja jotta asialle voi tehdä jotain, sen täytyy ensiksi tiedostaa. Masentaa, mutta kuten eräs ihana ihminen sanoi:

"Kun kaikki tuntuu pimeältä, tuntuu ettet saa henkeä, 

tuntuu että sinut on haudattu eikä missään näy valoa. 

Älä hätäänny sinut ei ole haudattu - sinut on vasta istutettu 💖"
                                                                                    - Eräs ihana Nainen

Kysymyksiä

Tuntuuko oma olosi syylliseltä? Tuntuuko siltä, että sun pitää asetella sanojasi joka kerta, ettei hän vaan taas ottaisi itseensä ja loukkaantuisi? Tuntuuko edelleenkin siltä, että hän on aina vain jatkuvien kehujen ja tuen tarpeessa? Jatkuvaa vakuuttelua siitä, ettei hän ole ruma eikä kelvoton? Jos olet mustasukkainen - olet epäluuloinen ja joe et ole - et rakasta ja pidät rumana? Tuntuiko sinusta, että kun kysyt huolestuneena esimerkiksi: onko asia näin? ja odotat vastausta johon olet valmis luottamaan, saat vastaukseksi haukkuja ja nimittelyä, uhkauksia tai väkivaltaa. Syytöstä että kysymykselläsi haastat riitaa. Jokaisella kysymykselläsi. Ja kun puutut tälläiseen kohteluun asia käännetään niin, että sinun syy on se, että sinua haukutaan, uhataan, lyödään? Yrittäessä keskustella rakentavasti toisen kanssa alat epäilemään omaa mielenterveyttäsi koska jokainen sun lause ja kysymys jätetään huomiomatta muuten, kuin siltä osin että niitä toistetaan sinua vastaan ja sinulta vaaditaan vastauksia siihen ikään kuin asia oli toisen esittämä? Tuntuuko olo suhteessa niin kuin olisit sotakentällä, ettet voi kysyä mitään ja jokaista sun huolta tulkitaan syytökseksi ja saat uudet haukut? Koetko, että joudut aina olemaan se ymmärtäjä, syyllinen kaikkeen jopa siihen että sinulla on omat tarpeesi, että olet aikuinen ihminen joka tarvitsee omaa tilaa, kunnioitusta, arvostusta ja ymmärrystä? Ja aina se olet sinä, jossa on se vika. Jopa silloin kun sinut on loukattu ja satutettu henkisesti ja fyysisesti? Että lupauksia rikotaan ja siitä syytetään sinua? Sinä olet aina syy kaikkeen ja toinen on ikuinen uhri ja kun päätät lopettaa suhteen olet taas huono etkä välitä. Palaat ja saat syytöksiä erolla uhkailuista. Sitten kun loppujen lopuksi manipuloit tilanteen niin, ettet ole enää jättäjä vaan sinut on jätetty "huonoutesi" takia, et saa rauhaa sillonkaan vaan sinua mustamaalataan jopa julkisesti ja jokaisen intiimitapahtuman, tuodaan yleisön arvioitavaksi ihan eri näkökulmasta kuin siitä miten asia todellisuudessa eteni? Sopivasti valikoiden iskulauseita, jotka saisivat asiasta tietämättömiä luoda sinusta ihan virheellistä kuvaa...Minusta joskus tuntui siltä. Ei enempää tästä asiasta. Tälläisiä tuntemuksia aiheuttavalla ihmisellä on heikko itsetunto ja hänen on jatkuvasti pönkitettävä sitä, että pysyisi kasassa ja joskus se johtaa ikäväänkin käyttäytymiseen toista kohtaan, kuten sairaalloinen mustasukkaisuus, pettäminen, omien heikkouksien projisoimiseen suhteen toiseen osapuoleen tms. Ihmissuhteissahan ihminen oppii tuntemaan itseään, mutta edellämainittu ei vain itse näe sitä eikä tahdo kohdata itseään, vaan päinvastoin pistää ihmissuhteet käytöksellään ja muiden itsetuntoa syyllistämällä matalaksi. Tälläistä ihmistä ei kukaan pysty rakastamaan ehjäksi, vaan hänen on kohdattava itseään ensin. Heikko itsetunto alkaisi vahvistua, kun ihminen uskaltaisi vain kohdata oman itsensä virheineen ja puutteineen, mutta sen sijaan hän ottaakin kaiken itseensä ja loukkaantuu herkästi sekä hyökkää vastaan, kun ei kestä kohdata vain niitä realiteetteja omasta itsestään. 

Tiedän tämän kaiken varsin hyvin. Ja kun toista ei voi muuttaa eikä hänelle mitään selittää, jos ei se pysty ymmärtämään, en edes yritä tehdä sitä. Lähinnä haluan miettiä mistä johtuu se, että kun yllämainittuja tuntemuksia alkaa tulemaan ja tiedän mitä ne on, mitä tulemaan pitää ja mistä tämä johtuu jään silti suhteeseen. Tutkimusten mukaan lapsuudessamme vallitsevat olosuhteet vaikuttavat suuresti millaisista ihmisistä viehätymme (huom! ehdollistuminen rooleihin). Tutkittua on, että erittäin heikkoitsetuntoisen miehen kumppaniksi päätyy yleensä nainen, joka on jo lapsesta asti tottunut sopeutumaan. Hän huolehtii muiden ihmisten tarpeista enemmän kuin omistaan. Vaikka hän salaa toivookin tilanteen muuttuvan, se on pelkkää harhaa, sillä hän asettaa aina jonkun toisen tarpeet omiensa edelle. Sopeutuja tuntee itsensä arvottomaksi, eikä kunnioita omia rajojaan. Siksi hän ei osaa vaatia muitakaan kunnioittamaan niitä. Tämä minusta ei kuullosta mukavalta, koska todellisuudessa tajuan tämän asian itsestäni juuri näillä hetkillä ja astun mukavuusalueeni ulkopuolelle ja reippaasti. Mutta itsetuntemisen kehittämiseksi mukavuusalueen ulkopuolelle astuminen on välttämätöntä. 

Lapsuuteni ja nuoruuteni ei ollut helppo. Kuten monella meistä ja se vaikutti itsetuntoon. Olen joutunut sopeutumaan moneen asiaan, lapsena sitä kun ei ole monta vaihtoehtoa. Aikuisena olen kuitenkin rakentanut itsetuntoani hyväksi itse. Onnistumalla asioissa ja välittämällä itsestäni ja muista. Tämä aikuinen Minä muistaa menneisyyden huonon kohtelun, ymmärtää sen olevan vääränlainen ja on hyvin tarkka asettamaan rajoja sille, miten häntä kohdellaan. Tänään tajusin, että tämä Sopeutuja lapsi Minä on kuitenkin edelleen vaikuttamassa valintoihini! Aikuinen Minä asettaa rajat ja vaatii muita kunnioittamaan niitä ja jos se ei näytä onnistuvan, hän pyrkii irrottautumaan epäterveestä suhteesta. Mutta tämä pirullien sopeutuja Minä edelleenkin ilmeisesti kokee itsensä arvottomaksi! Kuuntelee perustelut, ymmärtää, sopeutuu, antaa anteeksi... Kunnes taas aikuinen Minä alkaa hälyttämään ettei tälläistä kohtelua kenenkään tulisi sietää ja pyrkii katkaisemaan suhteen, jolloin tuo sopeutuja taas kerran kokee että antsaitsee sellaista kohtelua, sopeutuu, ymmärtää, syyttää itseään, haluaa olla hyväksytty ja rakastettu ja pyrkii miellyttämään ja taas mentiin! Ja tämähän on oravanpyörä suorastaan! Voin sanoa käsi sydämellä että tämä ei ole mukava oivallus itsestäni. Varsinkaan silloin, kun ei oikein tiedä mitä asialle muuta voi tehdä, kuin tarkkailla itseään, tiedostaa ehdollistumisen lapsuuden rooliin ja olla antamatta sille valtaa tilanteissa, joissa aikuinen Minä soittaa hälytyskelloja. 

Jospa ensi kertaa ensimmäinen kerta riittäisi, eikä vasta seitsemäs. Tai mieluummin, ettei enää tilanteita minulle, jossa aikuinen Minä joutuisi hälyttämään. Jookos Maailmankaikkeus? Olen oppinut, ei tartte enää tätä oppituntia xD