Mikä ihme ihmisiä vaivaa? Ovatko kaikki niin omituisia, vai vedänkö itse vain tietyntyyppisiä puoleeni? Miten voi olla niin vaikeaa tajuta, että kommunikointi on kaiken suhteilun avain? Miten on niin vaikeaa tajuta, että rehellisyys on suhteilun A ja O? Miten voi olla niin vaikeaa tajuta, että toista pitää huomioida suhteessa? Ettei uusia suhteita aloiteta ennen, kuin exän luurangot muuttuneet tuhkaksi? Miten on niin vaikeaa ymmärtää, että toisella ihmisellä on väliä! Että hänellä on tunteet ja on omalla vastuulla, jos loukkaa sen ihmisen? Miten miesten on niin vaikeaa ymmärtää, että naisen huomioiminen silloin tällöin (useammin kuin kerran vuodessa) ostamalla/tuomalla kukkia ilman syytä, viemällä leffaan extempore, kertomalla tunteista jne, on naiselle tärkeää ja pitää suhteen yllä. Miten on niin vaikeaa ymmärtää, ettei toiset osaa lukea ajatuksia. Minä en tiedä, enkä minä halua tietää. I am DONE! Ei elämän tarvii olla niin vaikea ja vakavaa, ettei voi iloita, nauraa, huomioida toisia ja vastaanottaa ilolla huomionosoituksia. Seksin aikana saa nauraa! Välillä saa epäonnistua! Kauniit sanat eivät leikkaa kieltä vereslihalle! Pienen kukan poimiminen ei irrota koko kättä eikä vie perikatoon!
Olen nyt nähnyt kaikenlaisia tässä kolmessa sinkkuvuodessa. Olen nähnyt kontrolloivia, valehtelevia, narsistisia, epävarmoja, saamattomia, epätasapainoisia, flegmaattisia tyyppejä. Hyväksyin jokaisen sellaisenaan. Mut jos tyyppi osasi huomioida, hän halusi omistaa. Jos osasi puhua kauniita, hän oli sitten täysin näyttelijä joka muussakin asiassa. Rehellisiä en ole tavannut ollenkaan. Jokainen heistä on pettänyt ainakin kerran elämässään! Taidan olla vissiin katoava luonnonvara, kun en ole koskaan miestäni pettänyt, vaikka syytä on ollutkin. Jos tyyppi oli stabiili - hän oli tylsempi, kuin teltta kaatosateessa. Jos oli epätasapainoinen, ei hän tiennyt mitä haluaa. Jos oli pysyvä, hän takertui kuin äitiin. Jos oli epävarma tai narsistinen, sain haukut ja nimittelyt... Oikeesti, mulle riitti. Pysykää poissa. Ei mun "prinssiä" ole olemassakaan enkä kerkiää elämäni aikana ihan kaikkia sammakoita pussatakaan selvittääkseni sen, onko se sankarini sammakon muodossa jossain...
I am DONE.
Kuullostaa kääntäen tutulta. Kääntäen siksi, että olen mies.
VastaaPoistaSuoruus ja puhuminen ei riitä, jos vastassa on omaa rakastettavuuttaan epäilevä nainenkin.
Se rakastettavuus-tunnetila tulee itsestä. Sen on joko oivaltanut, tai ei. Ja kaikki ihmiset eivät ole edes kokeneet rakkautta. Se on voinut olla ihan siinä, ihan kuin vaikka sinun toimesta, mutta itsestään loitontunut ihminen ei sitä koe.
Onkin hyvä ottaa vähän happee. Ihmiset ei tajua vaikka rautalangasta vääntäisit. Kun rauhoittuu vähän aikaa, varmasti keksii tavan tunnistaa ihmisen jolla on kyky nähdä itsensä rakastettavana ihmisenä. Muuthan olisi vaan haasteita ja arvoituksia.
Välissäkin voi elää, eikös vaan? ����