Luottamus

Wikipedian mukaan luottamus on 

"tunne tai varmuus siitä, että johonkuhun tai johonkin voi luottaa, että joku tai jokin ei petä toiveita tai aiheuta pettymystä. Ihmisten välinen luottamus on tunnetta ja kokemusperäistä tietoa. Luottava ihminen uskoo, että luottamuksen kohde ei halua hänelle pahaa, vaan tarkoittaa hyvää. Jos ihminen epäilee toisen moraalia ja aikeita, luottamusta ei synny. Luottamuksen edellytyksiä ovat hyvien aikeiden lisäksi osaaminen (kompetenssi) ja riski.

Luottamus on ennen kaikkea tunne, jonka kohdistamme ihmiseen, johon luotamme. Luotettavuus sen sijaan riippuu omasta käyttäytymisestämme. Muut arvioivat miten luotettavasti käyttäydymme. Lyhin tie luottamukseen on käyttäytyä luotettavasti ja olla luottamuksen arvoinen. Luottavaisuus on ominaisuus, johon vaikuttaa sekä persoonallisuus että kasvuympäristö. Toiset luottavat helpommin kuin toiset."

Luottamus on ihmisen perustarve. Lapset ovat yleensä luottavaisempia, kuin aikuiset. Aikuisten on monesti vaikeaa luottaa. Muille aikiusille siis on vaikeaa, minä olen tässäkin asiassa OLLUT joku luonnonoikku. Nimittäin olen elänyt uskossa ihmiseen ja hänessä olevaan hyvään. Ja ajattelin, että luottamus on ihmisen perusoikeus. Ja että luottaminen on kunnioituksen osoitus... ja minähän kilttinä ihmisenä kunnioitan muita ihmisiä... Olen yrittänyt luottaa jokaiselle ihmiselle, koin jokaisen ohmisen olevan luottamuksen arvoinen, kunnes toisin osoitetaan. Tottakai olen törmännyt siihen, että kaikki ihmiset eivät ole luottamuksen arvoisia. Usein törmännyt. Usko ihmiseen on ollut monesti koetuksella ja luulin jo, että se on kadonnut. Kunnes törmäsin taas uuteen Ihmiseen ja tuo typerä usko heräsi taas. Ja taas se oli oppitunti.

Elämä on ovela. Jos meidän tulee oppia jotaikin itsestämme tai muista, se tuuppaa samankaltaisia tilanteita eri muodoissa niin kauan eteen, kunnes opimme sen, minkä pitää. Ehkäpä tietynlainen aikuistuminen ja maailman aikusten silmiin näkeminen oli se yksin  oppituntinneistani. Toivottavasti tajusin nyt sen oikein :)

Minä edelleen uskon ihmiseen ja hänessä olevaan hyvään. Mutta olen ehkä oppinut suojaamaan itseäni. Opin myös sen, että luottamus tulisi ansaita. Eikä vain minun täytyy osoittaa toiselle olevani luottamuksen arvoinen, vaan myös toisinpäin. Minä en voi luottaa jokaiselle, joka näyttää olevan luotettava (ja minustahan kaikki näyttävät luotettavilta) ennen, kun hän antsaitsee luottamustani. En ole katkeroitumassa tai eristäytymässä pois ihmiskunnan edustajilta kokonaan. Kuten sanoin, usko ihmisessä olevaan hyvään on ja säilyy. Mutta, kun pohdin luottamusta, oivalsin toimivani tietyllä tavalla aina. Nimittäin luotin ihmisen sanaan ja käyttäydyin sen mukaisesti, laskin muurit. En ole kaikkiin ihmisiin pettynyt, Luojalle kiitos polulleni astui enemmän luottamuksen arvoisia ihmisiä, kuin toisenlaisia. Ne toisenlaisetkaan eivät yleensä ole epäluotettavia tahallaan tai tarkoituksella, mutta jättävät  arpia sydämmeen, haluaisivat tai eivät. 

Kun luotin ihmisen sanoihin, samaistin häntä itseeni. Satun olemaan kova pohtimaan ja yleensä avoimesti kerron ajatuksistani. Pyrin olla antamatta lupauksia, joita en ehkä voi pitää. Pyrin olemaan herättämättä toiveita toisessa tarkoituksella. En ole ollut aina tälläinen, minäkin olin toki jonkun mielestä joskus epäluotettava. Jäin pohtimaan miksi olin ollut epäluotettava jokun mielestä... Sanoin hänelle yleensä sen, mitä en ole tarkemmin ajatellut. Joskus en ole tuntenut itseäni tarpeeksi. Joskus en ajatellut, että asia saattaa olla toiselle tosi tärkeä. Ymmärtääksemme toisia, meidän tulee ymmärtää itseämme... Ja minä ymmärrän itseäni kyllä hyvin. No ok... yleensä, en aina :D. Sen nyt en ymmärrä, miksi samalla, kun samaistin muita itseeni ja luotin, en muistanut itseäni ja sitä etteivät ihmiset aina ajattele millaisia vaikutuksia heidän sanoilla, teoilla, tekemättä jättämisillä, lupauksilla voi olla toiseen... sellaiseen joka luottaa heihin. En minäkään aina ole ajatellut.

Kun luotamme, laskemme muurit. Jos epäluotettava ihminen on pohjimiltaan hyvä, itsellemme aiheutunut "vahinko" on olemassa. Maailmassa on kuitenkin myös aidosti pahoja ihmisiä... Onneksi en sellaisia ole tavannut. Mutta jos olisin, millainen "vahinko" olisi voinut olla, kun lasken muurit nopeasti luottamalla siihen, mitä ihminen sanoo.

Onhan se mun luottamusken kaltainen sokea luottamus oikeastaan aika tyhmä juttu! Luottamalla toiseen liikaa ja liian varhain siirrämme myös liikaa vastuuta toiselle. Ihmisiä on erilaisia, kaikki eivät ole luottamuksen arvoisia, mikä ei kuitenkaan tarkoita, että he olisivat pahoja tai tarkoittaisivat pahaa. Wau, olen taas hitusen fiksumpi ... toivottavasti :D

Kiitos Maailmankaikkeudelle oppitunnista, taas kerran <3 

I promise to myself: in the future I will never again believe in words, I will believe in actions :)

Kontrastit

Vähän aikaa kuulunut viimeisestä päivityksestäni ja siihen oli syy. Nyt koen haluavani jatkaa blogini pitämistä ja se siis jatkuu :) Kiitos, kun olet seurannut minua ja kiitos viesteistä, joita sain, en olisi uskonut, että niin moni seuraa höpinöitäni <3 :) Minulla on kaikki hyvin ja pidin vain tauon :)

Haluan pohtia asian, josta olen aika varma: kaikella on tarkoitus! On oltava! Olen siitä aivan varma. On vaikeampi löytää tarkoituksen elämän hyville tapahtumille. Itsekkäänä olentona ajattelen, että tietty mulle pitää tapahtua hyvää :) Elämän ns huonot tapahtumat pistävät yleensä miettimään asioita syvällisemmin. Toisaalta, en edes voi sanoa huonon tapahtuman jälkeen; kun se on käsitelty, että kyseessä oli huono tapahtuma... Olen valtavasti oppinut nimenomaan niistä elämän ns huonoista tapahtumista, joten en voi niitä oikeastaan huonoiksi edes ajatella.

Kontrastit pistävät meitä ymmärtämään kauneutta. Arvostamaan sitä. Ilman kontrasteja jokainen asia on mitään sanomaton eikä minkäännäköinen. Elämän kriisit ovat niitä elämän kontrasteja, jotka auttavat ymmärtämään itsestämme, elämästä ja muista hitusen enemmän. Ja myös arvostamaan itseämme, elämää ja muita.

Esimerkiksi erilaisten ihmisten kohtaamiset. Elämä opettaa meitä pääasiallisesti niiden kautta. Suhteet synnyttävät kriisejä itsemme, muiden tai ympäristön suhteen. Ja koska kriisit ovat elämän kontrasteja - niistä saa olla kiitollinen. Ainakin minä olen. Olen tavannut erilaisia ihmisiä elämässäni: selkäänpuukottajia, hyväksikäyttäjiä, sellaisia jotka eivät välittäneet pätkääkään minusta, vaan heidän ystävyytensä/rakkautensa on ollut vain oman edun tavoittelua. Olen saanut takkiini ja nokilleni; osoitusta siitä, että olen hyvä vain, kun he haluavat minulta jotain. Osoitusta siitä, että ongelmani on minun omiani, eikä niiden tulisi millään lailla estää tai haitata henkilön hyötyvästä minusta. Olet varmaan myös kohdannut sellaisia tyyppejä. Ne ihmiset ovat niitä tummansävysiä kontrasteja elämässä. He korostavat sen, miten tärkeitä ne toisenlaiset ihmiset ovat. Ystävät, perhe ja ihanat randomit, jotka välittävät ilman, että haluaisivat itse hyötyä :). Joten en voi olla surullinen näidenkään tummansävyisten kontrastien olemassaolosta :) Ne tekevät elämästä erisävyistä :) Jokainen kohtaamani tumma sävy on opettanut minulle jotakin minusta, elämästä ja muista.

Olen kiitollinen elämälle kontrasteista :)

Mukavaa viikonalkua! Mun maanantai on ollut paras ikinä, vain syntymäni maanantai voittaa sen :)