Ehdollistuminen

Itseni tunteminen on minulle ollut hyvin tärkeä lapsesta asti. Sanoisin, että elintärkeää. Kuitenkin vasta viimeisten kahden vuoden aikana opin todellakin tuntemaan itseäni. Tosin en täydellisesti. Koska jokaisen Minä ei ole stabiili, vaan liikkuva. Muutumme jatkuvasti, eteenkin kun opimme tuntemaan ja kuuntelemaan itseämme.

Olen aina ollut auktoriteettivastainen tyyppi. Kunnioitan jokaista ihmistä ja kunnioitan jokaisen ihmisen elämänkokemusta ja viisautta, ihailen monia ihmisiä, mutten aseta itselleni auktoriteettia jota seuraisin. Koska se jos mikä, estää meitä tuntemasta itseämme ja kehityymästä omaksi itseksemme. Vain minä voin olla oma opettajani ja oma oppilani. Voin jakaa kokemusta, mutten voi olla kenellekään auktoriteetti. Enkä haluakaan.

Kun ihminen ei seuraa ketään, olo saattaa tuntua välillä yksinäiseksi. Olen joskus pelännyt yksinäisyyttä, mikä taas sai minua tekemään asioita, joita en haluasi tehdä. Miksi olen pelännyt yksin olemista? Ehkä siksi, että pelkäsin kohdata itseäni sellaisena kuin olen. Viallisena. Kaikkien hyvien ominaisuuksieni lisäksi, minä saatan olla joskus tyhmä, typerä, ruma, syyllinen, syyttävä, huolestunut, mitätön, kehno, epäaito..... Vasta jokin aikaa sitten opin olemaan pakenematta itseäni. Koska silloin, kun pakenee syntyy pelko. Ja se vahvistaa sen, että jatkossakin täytyy paeta. Tämän oppiminen on vaatinut minulta herkkyyttä. Herkkyyttä ei ole, jos nykyisyyttä hallitsee menneisyyden taakka. Joten ensiksi olen opetellut elämään tässä hetkessä. En ole vielä valmis, enkä ole koskaan valmis tämän asian kanssa. Koska mieleni ei ole täysin vapaa.

Näin se tapahtuu...

Mieli on vapaa vasta silloin ,kun ei ole samaa eikä eri mieltä kenenkään muun kanssa. Opettelen mielen vapauttamista olemalla ottamatta kantaa asioihin, vaan keskittymällä asioiden seuraamiseen. Ja tämä, jos mikä, on hankala vilkkaalle ja jääräpäiselle mielelleni. Muttei mahdotonta. Ongelma, joka hidastaa edistymistäni on ehdollistumiseni yhteiskunnan asettamiin "minä" muotteihin.

Vaikka lapsuudesta asti olenkin kapinoinun identtiteetin määrittämistä vastaan, olen silti ehdollistunut. Olen ehdollistunut rooleihin. Millainen äiti tulisi olla, millainen naisen tulisi olla, millainen kumppanin tulisi olla, millainen ystävän tulisi olla... Joku syötti minulle mallit ja ajatukseni, valintani sekä reaktioni noudattavat ehdollistumisesta aiheutuneita polkuja. Ehdollistumisen kanssa ei ole yksinkertaista taistella. Eikä ole tarpeen. Sitä kuitenkin on hyvä tiedostaa. Ja hallita. Ehdollistuminen hallitsemattomana ja tiedostamattomana johtaa riitoihin, raakuuteen ja vihaan. Sen huomaa nykypäivänä raaemmin terrori-iskujen tekijöissä. Kevyemmin perhe-riidoissa. "Asioiden on oltava näin kuin MINÄ sanon, uskon, ajattelen.." toisin sanoen näin miten ehdollistumiseni ne minulle sanelee. Outoa, eikö totta?

Tunnistatko sinä mihin kaikkeen olet ehdollistunut?

Mukavaa alkavaa viikkoa!