WC-paperirullan hylsy

Elämässäni alkoi uusi suunta nyt, kun löysin wc-paperirullan hylsyn merkityksen kotitaloudessa 😁. Siitä alkoi uuden kodin uudelleen järjestämisen vimma. Jossakin vaiheessa kirjoitin, että minua ahdistaa tavaran paljous ja se korostui muuton myötä, kun muutin isohkosta omakotitalosta isohkoon, mutta taloa pienempään rivariin, jossa säilytystilaa on vähemmän kuin edellisessa kodissani. Hävitin ja vein kierrätykseen sekä kirpparille älyttömän määrän tavaraa ja silti sitä tuntuu olevan liikaa. En oikein käsitä miksi minulla on sitä tavaraa niin paljon, vaikka en ole mikään hamstraaja ja vuosittain olen tehnyt inventaarion, jolloin kaikki turha sai luvan lähteä. Silti sitä on liikaa. Mulle liikaa. Niin paperirullan hylsyn löytämisen myötä sain idean jättää itselleni vain sen, minkä rakastan ja minkä välttämättä tarvitsen. Jokaiselle tavaralle myös haluan ikioman paikan. Koska vihaan siivoamista, mutta vielä enemmän vihaan sotkua. Eli tästä se lähtee - kodin "rakentaminen" mieleiseksi ja omannäköiseksi.


Eli siinä se on - elämäni muuttaja: wc paperirullan hylsy. Kaikki lähti siitä, että aloin järjestämään "hirviölipaston". Lipasto on iso, Ikean 6-laatikollinen lipasto, joka sijaitsee olohuoneessa ja siellä on ollut kaikkea krääsää ja ennen kaikkea - vihaamani johtoja. Olen pohtinut heittää kaikki pois, mutta kantapään kautta oppineena, en uskaltanut sitä tehdä sillä aiemmin liian usein olen joutunut johtojen poisheittämisen jälkeen ostamaan ne samat inhotukset uudelleen. Niin selasin nettiä vinkkejä etsimällä ja törmäsin videoon, jossa oli ratkaisu mun ongelmaan. Ja voi Luoja miten nerokas ja yksinkertainen idea <3. Nyt kaikki johdot järjestyksessä, ne on helppo ottaa pois ja laittaa takaisin, ne eivät sotkennu keskenään ja näyttävät siistiltä sekä laatikko pysyy järjestyksessä <3. Videossa oli paljon muitakin vinkkejä miten wc paperirullan hylsyä voi käyttää ja aion kyllä sen tehdäkin. Ideoita on syntynyt jo omiakin sen käytöstä :)


Seuraavakin "projekti" liittyi johtoihin. En tiedä miksi ne minua niin paljon ärsyttävät, mutta jos ne ovat sotkussa näkyvissä, ne todellakin ärsyttävät. Laturit AINA hukassa... Ja hermot niihin menee. Odotan oikein, milloin yhteiskunta siirtyy kokonaan johdottomuuteen, mutta tuskin sitä sähköä nyt voi langattomasti laitteisiin siirtää, eli luultavasti mun on elettävä johtojen maailmassa elämäni loppuun saakka. Mutta kun olen ratkaisukeskeinen, niin seuraava idis oli tuo. Latauslaatikko. Se näyttää siistiltä, laturit järjestyksessä ja aina löydettävissä. Tämän voi tehdä kenkälaatikosta. Itse käytin roskiin menevää entistä ikean sisustuskenkälaatikkoa, joka ei ole kaunis, mutta päällystän sen vähän myöhemmin nätimmäksi :)


Minä olen ehdottomasti kirjaihminen. Vaikka pidän internettiä yhteiskunnan suurempana saavutuksena pyörän keksimisen jälkeen, rakastan kuitenkin kirjoja. Itselläni pidän kuitenkin vain syystä tai toisesta, hyvin tärkeitä kirjoja itselleni. Kirjahylly näytti aina olevansa epäjärjestyksessä, kunnes luin vinkin jossa ehdotettiin järjestää kirjat hyllyihin värin ja koon mukaan. Ja kylläpä miellyttää silmää. Kirjat on myös helpompi löytää, ainakin minulle visualistille, joka ei muista nimiä mutta värejä hyvin :)

Rakastan myös musiikkia. Käsittelen tunteita usein sen kautta, eikä minulla ollut ikinä kunnon kajareita. Noh, keksin sitten uuteen kotiin ne hankkia. Ja juu, en yhtään selvittänuy millaisia, miten ne liitetään ja kaikkea tuollaista, tyypillistä minua xD. Sain kajarit ja vasta sitten mulle valkeni, että pitäisi olla myös vahvistin. Selailin nettiä ja uutena ne olivat kauhean kalliita, mutta tori.fi sivustolta löysin sitten käytetyn, toimivan, tällä hetkellä kaupassa 400 e maksavan vahvistimen 7 kaijuttimelle vain 80 eurolla <3. Rakastan sitä, että ihmiset kierrättää ;). Siihen sitten meni yksi päivä... Taas johtojen kanssa tappelemiseen. Sain ripustettua kaijuttimet huoneen nurkkiin ja subbarillekin löytyi paikka, mutta ne typerät johdot nyt ovat ihoteipillä xD katossa ja seinissä kiinni. Täytyy keksiä jotain millä ne saisi piiloon, ne ovat kamalan näköisiä silmääni. Vinkkejä otetaan vastaan :) Nyt mie saan kuunnella musiikkia kauhean kovaa... Säästän toki naapurien korvat ja hermot ja kuuntelen raskasta metallimusiikkia kovaa vain harvoin xD


 Mun sohvapöytä väytti todella tylsältä. Siinä on lasikansi päällä ja sain idean laittaa lasin alle valokuvia. Ei ole tylsä pöytä enää :).



Pidän koristeista, mutten turhasta krääsästä enkä käytä rahaa sellaisten osteluun. Kotonani löytyi tarpeettomaksi jäänyttä köyttä, mukava määrä. Ja tyhjiä viinipulloja. Niiden yhdistelmästä syntyivät silmää mielyttäviä kynttiläjalkoja joita myös voi käyttää maljakoina, puutarhakoristeina ja ihan millä vain nyt haluaa niitä käyttää xD.

Nyt koti kutsuu, seuraavaksi likkojen huoneen järjestely ja mun kädet jo syyhyävät kun ajattelen keittiön, vaatekaapin ja varaston sekä autotallin järjestämistä uuteen kuntoon <3

MUKAVAA VIIKONLOPPUA KAIKILLE IHANILLE <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Sinkkuelämää

Eli suomeksi : minulle riitti. Suhteilu. Joksikin aikaa. Minulle tuli paha ähky. Mä en enää jaksa. Piste. Mikä ihme ihmisiä vaivaa? Ovatko...