Anteeksi pyytäminen

Kaikki ihmiset tekevät virheitä. Kaikki ihmiset ovat joskus väärässä. Jos ihminen ei olisi tehnyt virheitä, hän ei olisi koskaan päässyt kivikaudesta tähän päivään. Tavallisesti me huomaamme sen itse nopeasti, väärin tehty asia tai toisen loukkaaminen alkaa painaa meitä . Tämä johtuu siitä, että meissä on "ohjelmoituna" ns arviointimekanismi ja se aktivoituu itsestään. Välillä virheemme loukkaavat läheisiämme, meitä rakastavia ihmisiä vaikkemme haluaisi näin. Joillakin se sisäänrakennettu "arviointimekanismi" on rikki. He eivät halua nähdä itsensä ja sen, miten perustettomasti loukkaavat muita ja tekevät virheitä. He syyttävät kaikkia ympäriillä omista virheistään. He pyytävät anteeksi ainoastaan silloin, jos kokevat menettävänsä Lähteensä, he eivät tarkoita anteeksipyynnöllään mitään. Seuraavassaristiriidassa saatamme kuulla sen heidän omasta suustaan. Muttei enempää heistä. Elämässäni on ollut liikaa heikäläisiä. Nytkin yritän päästää yli sellaisesta. Ja sellaisesta henkilöstä yli pääseminen on prosessi, vaikea prosessi. Mitä enemmän kiinnyt sellaisiin, sitä enemmän heidän kykenemättömyys nähdä itsessään virheitä sattuu ja sitä vaikeampi on päästää yli.

Täydellisyyttä ei ole olemassa. Tavallisesti jokainen meistä ymmärtää sen myös siltä näkövinkkeliltä, ettei itsekään ole täydellinen. Kaikki me välillä hermostumme, sanomme jotain mitä olisi voinut jättää sanomatta, toimimme väärin ja loukkaamme. Kun huomaamme toimivamme väärin, pyydämme tavallisesti anteeksi. Anteeksi pyytäminen ei ole helppoa, moni kokee että anteeksipyyntö paljastaisi hänen heikkoutensa. Näin ei kuitenkaan ole :). Anteeksipyyntö on aina parantava keino. Ihminen, joka osaa pyytää anteeksi ja tarkoittaa sen, antsaitsee kunnioitusta. Hänellä on sitä selkärankaa, jota kaikilla ei ole. Hän osaa tunnistaa virheensä ja myöntää ne toiselle. Sellaisia tyyppejä, jotka eivät näe itsensä ja omia virheitä sekä sen että loukkaavat muita on maailmassa liikaa.

Mitenkä sitten voi pyytää anteeksi hyvin?


Anteeksi pyytäessä sanomme yleensä olevamme pahoillamme. Jotta anteeksi pyyntö olisi todellakin parantava ei riitä heittää pari sanaa ilmaan. Vaan meidän olisi hyvä selittää henkilölle, jota loukkasimme että se, mikä loukkasi hänet aiheuttaa myös meille kipua. Ettemme tarkoittaneet, että niin kävisi, että jos olisimme voineet kääntää kelloa ja palata takaisin ajassa niin näin tekisimme. Kun ilmaisemme itseämme tällä tavalla avoimesti, voimme onnistua luoda vuoropuhelun toisen kanssa, jossa tunteet ovat pääroolissa ja pystymme käsittelemään syvempiä tunteita paranatamalla ne sisältäpäin.

Kun pyydämme toiselta anteeksi, meidän tulisi ottaa vastuu tapahtuneesta. Meidän tulee silloin omaksua sen, että vastuu oli meidän ja vain meidän eikä kukaan muu ole vastuussa siitä mitä tapahtui. Jos pystymme ymmärtämään sen, se heijastaa kypsyyttämme ja selkärankaa vastaanottavassa päässä.

Joskus loukkaamme muita niin, ettei aiheuttamamme kipua pysty korjaamaan välittömästi, mutta joskus voi. Me emme vain tiedä miten sen voi tehdä. Siihen on nerokkaan yksinkertainen keino! Meidän tulisi kysyä toiselta yksinkertaisesti: Kuinka voin korjata tämän? Vapaaehtoisesti ja omaehtoisesti osoittamalla pyrkimystäsi hyvittää tekemäsi virheen henkilölle, jota olet loukannut, osoittaamme heille antamamme tilanteelle sen ansaitseman huomion ja tärkeysasteen. Joskus tämä vaatii kuitenkin aikaa. On kuitenkin tärkeää, että henkilö, jota se koskee tietää, että anteeksipyyntömme jonka esitämme ei ole vain muodollinen tai tapa hyssytellä tilannetta mahdollisimman nopeasti.

Jos osamme pyytää anteeksi näin, meillä on mahdollisuus kehittyä ihmisinä, ja henkilö jota oletmme loukanneet ymmärtää meityä paremmin ja tuntee lohtua siitä mitä yritämme ilmaista.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Sinkkuelämää

Eli suomeksi : minulle riitti. Suhteilu. Joksikin aikaa. Minulle tuli paha ähky. Mä en enää jaksa. Piste. Mikä ihme ihmisiä vaivaa? Ovatko...