Vapaapäiviä

Norovirus on ilkeä tauti. Se on kyllä... Ei tästä enempää, mutta nyt olen kunnossa ja kaksi vapaapäivä edessä. Heräsin aamulla ja ilma on mieletön, kevät tulee <3.

Parin viimeisen päivän aikana en oiken kerinnyt tehdä paljon mitään. Paitsi, että vähän tutkin Lillin korjausoppaan. Ja kun sitä tutkin, minua alkoi hirvittää se tavaramäärä, jota minun sitten täytyy Lilliä varten hankkia. Noh, onneksi kaikkea ei tarvitse kerralla hankkia, vaan sitten kun tulee tarvetta.

Ihan jäätävä määrä juttuja, joista en tajua mitään. Mutta, kaikki ajallaan :D Kirja on aivan huippu ja siinä on ongelmaratkaisuissa ihan niin yksiselitteisesti selitetty, mistä mitäkin voi johtua, että kai minäkin sen tajuan. Tietoa on kuitenkin todella paljon, uutta sellaista.

Vieläkään en tajua mikä moottori sitten minun Lillilläni on. Ja mistä sen tietää. Kirjassa on kaksi kuvaa 4 sylinterisestä ja jostain toisesta 6V...moottorista ja tekniikasta ympärillä, mutta Lillillä moottori näyttää 4 sylinteriseltä ja muu ympäristö ja kaikkien putkiloiden sijainti aivan erilainen. Mutta minä en vielä ole selvittänytkään mikä se moottori ylipäänsä on ja miten se toimii. Ehkä turhaa minun on näitä vielä miettiä.

Tänään sitten lisäsin sitä ohjaustehostinlitkua sinne säiliöön. Jännittää onko oikea neste mennyt oikeeseen paikkaan... mutta senpä näen kohta sitten. Luotan kuitenkin Motonetin ystävällistä asiakaspalvelijaa. Niin ja tiedän nyt, että se litku on öljyä :D.

Avasin säiliön korkin, se oli muuten kauhean tiukassa ja siinä oli jotenkin monimutkainen tuo säiliö. Normaalisti olisin vaan lirauttanut suoraan purkista sitä öljyä sinne säiliöön, mutta nyt keskityin siihen mitä tekisin, jos olisin mies. Tuli mieleen, että käyttäisin jotain suppiloa varmaan. Ja sitten minussa nousi kauhea raivo. Pitääkö mun muka luovuttaa keittiön juttua johonkin auton litkun laittamiseen? Noup. Keittiövälineet ovat tärkeitä, eikä niitä saa tuollaiseen käyttää. Mutta... kyllä nyt Lillistä niin paljon välitän, että se saa sen mun suppilon. Huoh.

Ohjaustehostinölyä (wow, tulee kylmät väreet ja pro-olo kun kirjoitan näin xD) oli minimimerkin tasolla ja pikkuhiljaa lisäilin sitä uutta säiliöön max merkin asti. Ei mennyt paljoa :D
Tarkistin vielä jarruöljyn tason ja se oli vissiin ok. Siinä ei ollut min merkkiä, vaan max merkki.

Sitten minulla on ongelma tuon Lillin kanssa. Se pitää jotain ihmeääntä. Videossa kuuluu. Ei se koko ajan pidä sitä, mutta tyhjäkäynnillä. Nyt olen huomannut kun avasin ikkuna ajaessa, että myös ajaessa se kuuluu. Mikähän se voi olla. Laitoin Mazdan keskustelupalstalle videon, muttei mitään järkevää vastausta ole tullut. :/ Mistähän senkin tietää, mistä tuo ääni johtuu? Se kuuluu takana ja myös kuskin penkin "alla".

Noh, se riittää tälle päivälle autojuttuja. Nyt muutotavaroiden kimppuun. Oikeasti, en ikinä ennen tajunnut että mulla on niin paljon kaikkea tavaraa! Mä en edes tiedä miksi minulla sitä on niin paljon ja missä se kaikki oli entisessä kodissani. En ole kerääjä ja joka vuosi keväällä olen kovalla kädellä poistanut tarpeettomia tavaroita ja silti niitä on älytön määrä!

Seuraavaksi sitten ripusta lastenhuoneeseen lampun. Katosta minua tuijottaa kaksi tuollaista johtoa. Kai siihen nyt pitää tehdä jotain :D kuten ostaa joku rasia tai jotain :) Kauppaan siis --->


HYVÄÄ VIIKONLOPPUA KAIKILLE! Myös akiperttikukaliellekin ;D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Sinkkuelämää

Eli suomeksi : minulle riitti. Suhteilu. Joksikin aikaa. Minulle tuli paha ähky. Mä en enää jaksa. Piste. Mikä ihme ihmisiä vaivaa? Ovatko...