Kun olen vanha... Neuvon kaikkia nuoria lisääntymään ilman sitoumuksia... Oikeasti. Ei se välttämättä riitä, että annat mahdollisesti epäonnistuneelle suhteelle suurimman osan terveestä aikuiselämästäsi... Ei... Vaan pahimassa tapauksessa, olet sidottu asioimaan sellaisen henkilön kanssa, jonka kanssa asioiminen on mahdotonta... Lopun elämää! Tai ainakin riski menettää viimeinenkin terveys kasvaa lähes itsestäänselvyydeksi. Niin, kuin minulle kävi. Joskus aikuiset ihmiset unohtavat olevansa aikusia ja alkavat heitellä toisiinsa, noin kuvannollisesti sanottuna, kekäleitä... Minä saan kyl päälleni ämpärillisiä paskaa (uuups... sorry), mutta kun olen kiltti ja tyhmä sekä sinisilmäinen, ympärillä olevat ihmiset eivät huoimaa sitä määrää sontaa, jonka osakseni saan. Mutta voi Luoja, kun minä heitän takaisin ees pikkukekäleen. Siitä nousee kauhia haloo ja parku ja vääntö ja syytös... Noh, olen kyllä ollut elämäni aikana syylinen kaikkeen liiankin usein. Välillä jopa hengitin väärin joidenkin mielestä. Mutta tämä tästä, niin kuin kaikki yleensä.
Eli viime päiväni olivat olleet... hmmm... pikkaisen siis otti päähän. Kauniisti sanottuna. Mutta ei kaikki kuitenkaan ihan karmeasti ole ollut. Viimeisin tekstini sai minut melkoiselle "kolmijalkavihaisuustuulelle". Meinasin katkeroitua ja ruveta vihaamaan miehiä. Tuo miessukupuolinen, jonka kanssa olen lahjoittanut maailmalle kolme upeaa uutta ihmistä, johdonmukaisesti ja aikuisen vakaasti tuuppasi minua koko ajan kohti jyrkkää pudotusta... mieskatkeruuteen xD Ja kun lisäksi kirjoittelin eräällä keskustelupalstalla, jolla on paljon miehiä keskustelevat keskenään. Miesten näkökulmat naisiin, nykynaisiin, suhdemarkkina-arvoon... ovat... aika sööööpöjä. <3 Ukkeliparat haukkuvat naisia anonyymeina siis, surkuttelevat mies-elämää ja sitten rupattelevat niitänäitä. Lähinnä keksittyjä hahmoja kiusaavat tai julkkiksia ruotivat. Ajoittain palstalla kuitenkin on erittäin hyviä keskusteluaiheita, jolloin myös älykästä v'äkeä tulee keskustelemaan. Erilaiset ihmiset, erilaiset mielipiteet - ihanaa hetkeksi paeta karua postmarriage vaihetta edelleenkin sisältävää todellisuutta. Keskustelupalstalla myös itse ilmaisin vaatimattomat mielipitteeni ja joskus ihan tosi hauskaakin oli. Palstalla nimittäin on ihka oma uskonto. Palstalaiset, miehet, uskovat Henry Laasasen taso-teoriaan sekä naisten seksivaltaan... On ATM (ätmi)= alemman tason miehiä, KTM=keskitason miehiä ja YTM = ylemmän tason miehiä. Tämä teoria ei ole mikään naurun asia. Se on palstan"pojille" oikea totuus ja se on ihan suloistakin välillä... naisen markkina-arvo on hyvä alle 25 vuotiaana, jonka jälkeen hän kurpiintuu vauhdilla ja hänen tasonsa laskee olemattomiin. Minä esimerkiksi olen todella epätoivoinen vanha kurppa. Olen 39 vuotias kohta, minulla on lapsia, koiria, kissa ja TATSKOJA.
Minulla jäi profiili eräälle deittisivustolle ja sinne tuli edelleen 300 viestiä päivässä. Olin jo poistamassa profiilin, kun huomasin viestin, jossa mies kertoi tunnistaneensa minua, koska olemme kuulemma "vääntäneet" palstalla. Kiinnostuin ja vielä enemmän, kun mies kertoi nimimerkkinsä :D Mun oli pakko perua kaikki menoni ja illalla olin ajelemassa kahville tuon, ätminä keskustelupalstalla esiintyvän miehen luo. Halusin nähdä kovasti miltä näyttää omasta mielestään ruma, onneton mies, joka on omasta mielestään myös (noh ainakin palstahahmoltaan) alemman tason mies. Suunnittelin ajaessani jo blogikirjoitusta sekä mitä kaikkea kyselenkin ja miten haastan miehen keskustelussa. Edessäni ajoi erikoisen yrityksen omistuksessa oleva auto :D se oli mielenkiintoinen nimi se :D
Olin tosi innoissani, mies ihmeissään kun ykskaks päräytin kahville. Soitin ovikelloa ja kun ovi aukes, unohdin kyllä kaikki mun aikeet. Haastavasta keskustelusta ;) vastassa oli komea ihminen, jolla oli terävä älykän lämmin katse. Jostakin syystä muistin ykskaks olevani nainen ja keskustelu oli kaikkea muuta, kun suunnittelemani leikkiaggressiivinen haastaminen... Enempää en ainakaan vielä kerro, mutta kaikkea muuta kuin alemman tason mies tuo mies on ;)Keskustelujemme myötä ajauduin pohtimaan erityisherkkyyttä. Siitä tulee ihan oma kirjoitus, sen verran laaja ja mielenkiintoinen, vaikkakin itselleni kipeä aihe se on. Sain vanhimmalta tyttäreltäni kirjan ja johan tämä, muka kauhean kova (ainakin omasta mielestänsä) nainen meniki matalaksi, kun tajusi miksi on tehnyt ja mitä :( Mutta oppia ikä kaikki. Se on hyvä vanhana tietää mitä nuorena on vaivanut, voi kuolla rauhassa sitten.
Tänään aamu alkoi ihan mukavasti. Paitsi, että poliisiautoja oli liikaa alueella, jossa asun. Kuten myös sotilasautoja. Ärsytykseen asti. Ja tuollaisia Europcar vuokrafirman valkoisia pakettiautoja, joilla peräkärry takana. Ihan liikaa pienellä alueella. Ja kun minähän huomaan kaiken, niin tottakai minä ajelin asuinalueellani ristiin ja rastiin ja kas vain huomasin, että nuo vuokrapakettiautot olivat sotilaskamaa täynnä... Yhden auton ovi oli auki ja minähän haukkana näen kaikki. Siitä sitten hauska ilta alkoikin. MInä soitin sinne ja tänne, sille ja tälle ihmiselle... Hätännytin kaikkia ketä olisin voinut, itseäni tietenkin eniten. Sotilasautot keskittyivät asuinalueni lähellä sjaitsevan tehtaan ulkoalueille... Ja johan minun "vilkkaat" aivot kehittivät kaikenlaisia teorioita: minkätakia armeija käyttää Europcare autoja??? -tietenkin koska eivät haluaa paniikkia... mitä ne etsii??? - tietenkin pommia... mitä nyt, nitä tehdä, mihin pitää mennä???- no tottakai sota alkaa, kaikki siviili toiminta on turha... Eli mulle oli päässäni tosi hauskaa. Näpsin nuoista kuvia ja lähettelin kavereille ympäri Suomea. Kaverinikin olivat kovin ihmeissään ja huolissaan... joko se Venäjä sit hyökkää... xD
Koko päivän ei mulla ollut aikaa sotajutuista huolestua ja muistin takapihallani apua odottavan masentuuneen ruohonleikkaajan olemassaolosta. Nainen kyllä ihan hyvin ilman miestäkin pärjää. On ruohonleikkurirobotit olemassa. Tyhmät kylläkin, mutta kyllä oman asiansa hoitavat eivätkä valita jatkuvasti kaikesta. Mutta, kuten miespuolisetkin, tuokin kapine on tarvinnut ohjausta. Ja taas minä niiden inhottamani johtojen kanssa tappelin. Sain juuri yhden johdon yhdistettyä ja kävelin takapihalta etupihalle hakemaan kutistesukan, kun näin että ihan mun rivitalon edessä metsässä hiippii kaksi mutanaamaista SOTILASTA! Ja minä, tiedättekös, asun hyvin rauhallisella, idyllisellä alueella, joka on järven rannalla, eikä siinä mitään sotatukikohtia lähellä ole. Juoksin kauheasti äkkiä sisälle ja huusin pojalleni, et se katsoo ikkunasta et näenkö mie omia. En nähnyt. Kauheasti minua kiinnosti miksi nuo ukot siinä on, nappasin roskapussin ja lähin kipittämään ulos. Ulkona olevat naapuritkin olivat hieman ihmeissään ja naureskelivat et oisko venäläisiä nuo sotilaat.
Ja minä reipas tyttö kun puhun venäjää, lähdinkin nuiden sotilaiden luo (no joo pelotti, et jos on suomalaiset niin ampuuko xD, naapurit lupasivat todistajiksi sitte) ja venäjäksi täräytin muutama lause. Nuo ei ollut venäläisiä sotilaita. Eivät puhuneet venäjää. Helpottuneena lähin masentuneen ruohonleikkajan luo jatkamaan hommia. Sain kapineen piristymään. Joka puolella ajeli Europcar ei venäläisiä vakoilijoita...
Niin me lähdimme koirien kanssa vastavakoilulle. Ilma oli mitä mukavin, vaikka hieman kylmä viima oli. Matkalla selvisi kyllä, että nuo oli sotaharjoituksia, vähän sellaisia jonkun yli-innokkaan pomon keksimiä, jotka sitten levis käsiin tai jotain, mutta hauskaa niillä oli. Ja niin oli minullakin, mun kavereilla, jotka vissiin jo valmistautuivat siihen, että seuraavaksi soitan heille suljetulta osastolta, naapureille ja kaikille oli hauskaa, jopa mun masentuneelle ruohonleikkaajalle. Joka on muuten tosi tyhmä! Ei se oikein älyä ettei tartte ihan koko ajan saman kiven päälle jäädä jumiin... Onneks sillä on älykäs, ei vainhoarhainen emäntä :)
Hyvää viikonjatkoa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti